Kolumnit

Birgitta Strandberg-Rasmuksen kolumni: Kesäisiä haaveita ja haaksirikkoja

Kirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja työnohjaaja.

Ai, ai, nyt vasta tunnenkin itseni nuorekkaaksi, sivistyneeksi ja ajan hermoilla. Arvaas miksi? No siksi, että istun ja kirjoitan kolumniani läppärillä veneessä, lohenuittopuuhissa.

Periaatteiden ihmisenä minulle tämä on epänormaalia. Merellä nautitaan merestä ja tyhjästä päästä, viikonlopulla ei tehdä työtä. No, tämän kerran, ja kolumnien kirjoittaminen on vähän omaterapiaa, kun saa kirjoittaa siitä, mikä juuri sillä hetkellä ilostuttaa, huolestuttaa tai pyörii mielessä. Saa vaan toivoa että lohi ei juuri nyt nappaa, koska silloin menevät pasmat ja siimat sekaisin, on se sen verran harvinainen kokemus, lukuisista yrityksistä huolimatta.

Elämä on jälleen kerran hymyillyt ilkikurisesti meikäläiselle. Kirjoitin työsähköpostiini automaattivastauksena, että nyt juoksentelen kesälaitumilla ja palaan töihin elokuussa. Kuinkas kävikään? No ensimmäisenä virkavapaapäivänä nyrjäytin nilkkani metsäpolulla niin pahasti, että nyt en kävelykeppien kanssa pahemmin juoksentele missään.

Olin sieluni silmin odottanut tätä omaa lomaa kun saan seistä päälläni puutarhassa, ehkä pestä ikkunoita, käpytellä Ipanan kanssa talon ympäri muutamia kierroksia, vaellella metsissä ja muuta sellaista mukavaa.

Lehmän hermoja tässä kyllä kysytään ja ne ovat tällä hetkellä vaarallisen pingottuneita. Hienommin sitä kutsutaan resilienssiksi. Ilman sitä kykyä olisi saanut jo aikoja sitten vetää perunasäkin ylle ja heittää hantuukin sisään. Riitti jo! Mutta ei, periksi ei anneta. Pari vuotta, niin auringonpaisteessa kuin lumipyryssä olemme Brunon kanssa jopoilleet, jotta tämä samainen nilkka saisi eheytyä. Nyt ollaan ruudussa yxi jälleen, ja täytyy myöntää että itkua on pukannut.

Sanotaan, että ihminen ei saa enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa. Siihen en oikein jaksa uskoa, se ei ainakaan aina tunnu siltä. Välillä meille annetaan liikaa, ja olo on haaksirikkoutunut. Kohtaan monia ihmisiä joille kerta kaikkiaan on annettu liian runsain mitoin vastoinkäymisiä. Oikeudenmukaisuus on kangastus vain.

Joten, here we go, kesästä nautitaan, maksoi mitä maksoi!

Mutta onneksi, elämä kuitenkin useimmiten voittaa. Juuri kun on luovuttamassa, muutos tapahtuu! Sitä odotellessa.

Voi vaikka katsella lintuja. Lukea kirjoja. Käydä museoissa ja taidenäyttelyissä. Kesäkonsertteja ja teattereita on kivasti tarjolla. Ja näihin on esteettömiä sisäänpääsyjä, hah! Kesällä on myös monenmoisia ruokaloita ja kahvitupia avoinna, myös Uudessakaarlepyyssä. Slowfood, slowliving ja downshifting, kaikki tämä käy oikein mainiosti kelvottomalla nilkalla ja apujaloillakin.

Aikomusenergialla etteenpäin. Pahvilaatikossa odottaa upouusi Varaxin Badenbaden -tuoli, Johanna Högvägin suunnittelemalla metsäisellä kuosilla. Ruokasalin pöydällä Anni Blomqvistin pehmeäkantinen, herkullinen ”Stormskärs Maja”, 650 sivua. Uiminen on sallittua, jopa suositeltua. Joten, here we go, kesästä nautitaan, maksoi mitä maksoi!