Paikallisuutiset
Anita Salmen kolumni: Kuukausista julmin
Huhtikuu on kuukausista julmin. Tämä runoilija T.S. Eliotin säe tuli mieleen, kun tuuli kääntyi kuluvan viikon maanantaina pohjoiseen ja iltapäivällä alkoi sataa suuria valkoisia hiutaleita. Hyytävä viima heitteli niitä ja kohta pyrytti sakeanaan.
Tuulen mukana pelmahti lintujen ruokintapaikalle parisenkymmentä peipposta. Ne etsivät maahan tippuneita jyviä. Yleensä niitä näkee keväällä muutamia lintulautojen tuntumassa.
Huhtikuu humauttaa lumet pois. Näin toteaa vanha suomalainen kansanviisaus. Ei siltä muutama päivä sitten näyttänyt. Nyt lumet ovat suurimmaksi osaksi hävinneet, ainakin täällä rannikolla.
Huhtikuu on kylmän ja lämpimän taistelua. Päivä on jo pitkä ja aurinko lämmittää, silloin kun se näkyy. Hehkuu se pilvien takaakin. Pohjoistuuli kuitenkin heikentää vielä sen voimaa.
Vanha kansa selitti pohjoisen alueen vuodenaikojen vaihtelua ja talven pimeintä kautta siten, että jokin paha voima ottaa valon valtaansa vuoden kääntyessä loppuaan kohti. Pimeys ja valo taistelevat aikansa. Niin valo kuitenkin voittaa, kuten on voittanut vuosi vuoden perään.
Talvi on lepokautta, keväällä valon ja lämmön lisääntyessä luonto herää eloon. Lämmin sää saa sen joskus ottamaan varaslähdön. Sen vuoksi huhtikuu on kuukausista julmin. Se tuo lämpimän, mutta tuulen kääntyessä kylmän puolelle, kevään tulo pysähtyy ja hennot maasta nousevat taimet voivat paleltua. Ja jo saapuneet muuttolinnut ovat hädissään.
Yleensä ensimmäisinä maasta nousevat kasvit ovat karaistuneita ja tottuneet siihen, että sää voi äkkiä kylmetä. Pieni pakkanen eikä lumi niitä heti lannista. Maasta jo kurkkivat krookukset jököttävät supussa, kunnes sää hieman lämpenee.
Kun viime viikon lopulla matkustin pitkin kahdeksaistietä, näin kymmenittäin joutsenia pelloilla, tien varrella. Nämä valkoiset, kauniit linnut ovat eräs varma kevään merkki. Niiden tultua talvi tuntuu päättyneen, vaikka kevään tulo viivästyisi säiden äkillisesti muututtua.
Usein joutsenia ei edes näe kaupungissa, mutta niiden äänet kuuluvat illalla tai varhain aamulla, kun ne lentävät rannikkoa kohti lepäilemään ja ruokailemaan, matkallaan pesimäpaikoilleen. Yhtä sykähdyttävä on niiden ääni kuin niiden näkeminen.
Pihapiiriin tulee uutta elämää valon lisääntyessä ja sään lämmetessä. Vielä lehdettömässä omenapuussa keikuttelee sinitiainen ja laulaa helisevällä äänellä. Ehkä se on varannut puussa olevan pöntön ja ilmoittaa siitä muille.
Huhtikuu on kenties julma kuukausi, mutta sen tultua monet merkit luonnossa kertovat kevään olevan tulossa. Taivaan, avaruuden värikin on erilainen kuin talvella. Taivaanpallo ottaa niskalenkin pakkasherrasta.