Paikallisuutiset

Ajan sivu – PS 35 vuotta sitten: Adressi hajuhaittoja vastaan

PS kirjoitti nimenkeräyksestä paremman ilman puolesta 29.9.1989. Kuva: Pentti Höri

Ilma haisee Pietarsaaressa pahalta. Sen saattoi etenkin viime kesänä pohjoistuulten aikana itsekukin kaupungissa hyvin tuntea.

Pietarsaarenseudun Luonto ry. on nyt päättänyt ryhtyä toimiin puhtaamman ilman puolesta. Yhdistys järjestää tulevan kuukauden aikana nimien keruun kansalaisadressiin.

Kansalaisadressilla on tarkoitus kansalaisten yhteisenä kannanottona vauhdittaa toimenpiteitä, joita Kymmene Oy:n Pietarsaaren tehtailla tarvitaan päästöjen puhdistamiseksi. Puhdistuslaitteisiin investoimalla tehtaan hajuista voidaan päästä eroon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nimien keräämiseksi yhdistys pyrkii järjestämään torille asuntovaunun. Siellä kaikki hajutonta ja puhdasta hengitysilmaa toivovat voivat kirjoittaa nimensä vaatimuksen tueksi.

Nimiä tultaneen keräämään lokakuun loppuun saakka, jonka jälkeen adressi luovutetaan Kymmenelle.

Luonnonsuojeluyhdistys käsitteli Pietarsaaren ilmaa jäsenkokouksessaan keskiviikkona. Pahanhajuisen ilman todettiin Pietarsaaressa olevan selvä viihtyisyyteen vaikuttava tekijä.

Kokouksessa arvosteltiin jonkin verran myös Pietarsaaren ympäristösuojelulautakuntaa. Hajun katsottiin olevan Pietarsaaressa niin suuri ympäristöhaitta, että myös lautakunnan tulisi vaatia Kymmeneltä toimenpiteitä päästöjen tehokkaammaksi puhdistamiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren ympäristönsuojelusihteeri Curt Nyman esitteli tietoja, joita Pietarsaaren ilmanlaadusta on olemassa. Aihe oli käsitelty kohtalaisen nopeasti. Nimittäin ympäristönsuojeluviranomaisilla ei ole käytettävissään kuin lähes 10 vuotta vanhoja tietoja siitä, millainen ilma Pietarsaaressa on.

Tosin kokouksessa todettiin, että Pietarsaaren ilman tietää haisevan pahalta ilman mittauksiakin. Ihmisten nenä on hajurikkiyhdisteiden osalta hyvin tarkka mittari.

Pietarsaaren Sanomat julkaisee tällä palstalla siivuja vanhoista jutuistaan. Tämä on julkaistu 29.9.1989.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä