Paikallisuutiset
Ajan sivu - PS 20 vuotta sitten: Tulipa talvi kesän keskelle
Lunta satoi keskellä kesää: Autot ajoivat sohjossa Evijärventiellä.
Pietarsaarelainen Mika Tervaskangas kohtasi keskiviikkona iltapäivällä klo 15.30 aikoihin erikoisen luonnonilmiön Pietarsaaren ja Evijärven välisellä tiellä. Kilometrin verran Lappforsista itään Pedersören alueella kantatie 68:lla oli sohjoa.
– Alue on karua metsäaluetta, jossa on pieniä hiekkamonttuja. Yhtäkkiä tuntui, että autoon nappasi jokin.
Hän kertoo, että tiellä oli sohjoa. Eli vauhtiaan hiljentäneet autot ajoivat keskellä kesää lumisohjossa.
– Ja kun katsoin metsään, siellä oli valkoista. Lumi oli tietysti rakeita.
Kun jatkoin matkaa, alkoi aurinko taas muutaman kilometrin jälkeen paistaa. Ja lämpötila nousi taas yli 20:n.
Tervaskankaan auton lämpömittari näytti ulkolämpötilaksi seitsemää astetta. Hän sanoo lähteneensä Evijärveltä mökiltä, jossa mittari näytti 15 astetta.
– Aamulla lämpöä oli jopa 21 astetta. Olin lomaa viettämässä, mutta kun sää sitten muuttui, ajattelin lähteä Pietarsaareen.
Matkalla alkoikin ukkostaa. Mika Tervaskangas arvioikin joutuneensa juuri ukkosesta aiheutuneen raekuuron todistajaksi.
– Kun jatkoin matkaa, alkoi aurinko taas muutaman kilometrin jälkeen paistaa. Ja lämpötila nousi taas yli 20:n.
Pietarsaaren Sanomat julkaisee tällä palstalla siivuja vanhoista jutuistaan. Tämä on julkaistu 25.6.2004.