Paikallisuutiset

Ähtävänjoen raakkujen lemmenloma onnistui: ensimmäiset uhanalaisen jokihelmisimpukan poikaset syntyivät Konneveden tutkimusasemalla

Lisääntymisensä jo luonnossa lopettaneiden Ähtävänjoen raakkujen ensimmäiset allasoloissa syntyneet poikaset ovat nähneet päivänvalon Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla.

Evijärvestä lähtevästä ja Pietarsaaren edustalle laskevasta Ähtävänjoesta sukellettiin raakkuja syksyllä 2016. Pedersören Lappforsin vaiheilta tehtyjen poimintojen tarkoituksena oli kuntouttaa raakkuyksilöitä lisääntymään valvotuissa oloissa.

Samanlainen operaatio toteutettiin eteläsuomalaisessa Mustionjoessa, joka kuuluu Karjaanjoen vesistöön.

Tämä onnistuikin, sillä raakut alkoivat tuottaa toukkia syksyllä 2018. Ne tartutettiin kehittymään isäntäkalojen, lohen ja taimenen, poikasten kiduksille, missä ne ovat kehittyneet nyt lähes 11 kuukauden ajan.

Nyt ne ovat kypsyneet ja valmiita irrottautumaan kaloista, jolloin niistä tulee raakun poikasia. Ensimmäiset Ähtävänjoen ja Mustionjoen raakun poikaset syntyivät tällä tavalla heinäkuun alussa.

Jokihelmisimpukka on 1800-luvun reliikki. Ähtävänjoessa on aikoinaan vallinnut optimaaliset olosuhteet sille.

Vielä parikymmentä vuotta sitten arveltiin joessa elelevän noin 50 000 luonnonsuojelulain rauhoittamaa raakkua.

– Tällä hetkellä niitä on Ähtävänjoessa arviolta enää noin 500. Pahin notkahdus tapahtui 2005–2007, jolloin joen happamuus oli todella rajua luokkaa. Siellä täällä asuu yksittäisiä vanhoja poikia ja nuorimmatkin ovat vähintään satavuotiaita. Jostain syystä nuorten yksilöiden tuottaminen jokeen ei ole enää onnistunut. Raakun glokidiotoukat loisivat tutkimusten mukaan vaelluslohien kiduksissa ja isäntäkalojen puuttuessa uusia kantoja ei siis synny, kertoi johtava vesitalousasiantuntijaJukka Pakkala Etelä-Pohjanmaan elyk-keskuksesta PS Pulssin haastattelussa syksyllä 2016.

Hän oli silloin kartoittamassa raakkukantaa sukeltaen Lappforsissa.

– Merkittäviä haittoja nuorten simpukoiden selviämisen kannalta on runsas kiintoainekuormitus ja vesistöjen happamuus. Raakku on kirkkaiden, vähän pehmeiden, nopeasti virtaavien vesien laji, Pakkala huomautti.

Myös eteläsuomalaisen Mustionjoen raakkukanta on viime vuosina huvennyt hälyttävästi. Niitä lasketaan olevan joessa enää 850 kappaletta.

Nyt elvytystointen tulokset vaikuttavat lupaavilta.

Jos lisääntyminen onnistuu, lähetetään Ähtävänjoen raakkujen glokidioita ensi syksynä Bergeniin Norjaan ja aikuiset yksilöt palautetaan aikanaan takaisin Ähtävänjokeen muodostamaan uutta jokihelmisimpukkakantaa.

Tutkijat keräävät kooltaan pikkuiset, 0,3–0,5 millimetrin mittaiset raakun poikaset talteen, ja ryhtyvät kasvattamaan poikasia syöttämällä niille kasviplanktonia.

Ne on kasvatettava laboratoriossa 0,5–1 cm kokoon, ennen kuin ne ovat tarpeeksi vahvoja palautettavaksi luontoon.

Tutkimusryhmän johtajan, Jyväskylän yliopiston professorinJouni Taskisen mukaan tämä voi vaatia 2–3 vuoden pituisen hoito- ja ruokintaurakan.

– Todella hieno ja liikuttava hetki kun näin ensimmäiset elinkelpoiset pikkuraakut ’vilkuttamassa’ petrimaljalla. Tätä hetkeä on odotettu syksystä 2016. On mahtavaa ja palkitsevaa, että pitkäjänteinen ja kova työ tuottaa tuloksia, kertoo tutkimusavustajaHanna Suonia Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.

– Simpukoiden väheneminen kertoo jokien tilan heikkenemisestä, sillä raakku on herkkä laji. Raakkujen väheneminen on huono asia koko joen kannalta. Simpukoilla on tärkeä rooli vesiekosysteemissä, sillä tehokkaina suodattajina ne puhdistavat vettä, Jouni Taskinen sanoo.

Ennen kuin raakut voidaan palauttaa luontoon, olosuhteet kotijoessa pitäisi saada kuntoon veden laadun, lohikalojen määrän ja liettyneen pohjasoran suhteen.

– Tällä hetkellä ne ovat esimerkiksi Mustionjoessa ja Ähtävänjoessa suuria haasteita, mutta työtä jokien elinympäristön parantamiseksi ja lohikalakantojen palauttamiseksi on jatkettava määrätietoisesti. Myös tutkimustyötä näiden ongelmien ratkaisemiseksi jatketaan, jotta raakut pärjäisivät Etelä-Suomessa muuallakin kuin laboratoriossa, Taskinen kertoo.

– Keinokasvatus on välttämätön välivaihe raakun suojelutyössä ja antaa toivoa uhanalaisten raakkupopulaatioiden pelastumisesta sukupuutolta.

Tavoitteena on viedä osa Konneveden tutkimusasemalla tuotetuista raakunpoikasista jatkokasvatukseen Norjaan Austevollin kasvatuslaitokseen heinä-elokuun taitteessa.

Siirto-operaatio on osa EU Life Freshabit-hankketta ja esimerkki kansainvälistä yhteistyöstä simpukoiden suojelututkimuksessa.

– Tällä tavalla pienennämme myös riskejä, kun viljelytoiminta jakautuu kahteen paikkaan, valottaa professori Taskinen.

Tutkimusta ovat rahoittaneet EU Life, Tuuliaisen säätiö, von Julinin säätiö, WWF, EKOenergian ympäristörahasto, Suomen luonnonsuojelun säätiö ja Ympäristöministeriö.

Juttua on päivitetty klo 10.22 lisäämällä siihen vesistöjen tarkempia sijaintitietoja.