Kolumnit

Tony Syrjäsen kolumni: Päivä, jota kannattaa odottaa

Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Huh huh, mikä reissu. Taas. Matkatessamme kierroksen auringon ympäri, maassa ehti sattua ja tapahtua yhtä sun toista. Samalla vuodesta jäi jäljelle kuitenkin melko tyhjä tunne. Pääsimmehän toki Natoon ja periaatteessa voitimme Euroviisut, mutta silti.

Aina kun olen kirjoittanut kolumnin vuodenvaihteesta ja menneen vuoden tapahtumista, olen päättänyt sen tavoilleni uskollisesti yltiöoptimistisiin näkymiin. Mutta entä nyt? Onko siihen aihetta senkään vertaa kuin aikaisemmin?

Jos valitsemme esimerkiksi vaikka maailman yleisen tilanteen, globaali sotavarustelu näytti ottavan viime vuonna harppauksen vähemmän toivottuun suuntaan. Yhä useampi maa kasvatti sotilasmenojaan. Vaikka tämä ei tarkoita, että olisimme kolmannen maailmansodan kynnyksellä, tilanne saattaa ymmärrettävästi huolettaa monia. Lännen ja idän välillä vallitsee erimielisyyttä siitä, miten ja minne maailmaa tulisi viedä.

Sodittiin sitä missä ajassa tai millaisilla aseilla tahansa, valloitussotaan perustuva tuhoaminen on ainoastaan alkukantaista ja noloa.

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Ihminen on halunnut aina valloittaa, sotia ja nousta kukoksi globaalin tunkion huipulle. Kun edellisestä isosta kahakasta on kulunut riittävän pitkä aika, joku johtajaksi nostettu ajatusten ähtävänjoki on pitänyt aina huolta siitä, että sotahistorijoitsijoilla riittää töitä tulevaisuudessakin.

Sodittiin sitä missä ajassa tai millaisilla aseilla tahansa, valloitussotaan perustuva tuhoaminen on ainoastaan alkukantaista ja noloa. Eikä se ole noloa pelkästään sotia lietsovia maita ajatellen, vaan koko ihmiskuntaa ajatellen – emmekö me nyt ihan aikuisten oikeasti pysty parempaan?

Onneksi ei tarvitse olla selittämässä sotakiimasta yli päässeelle tulevaisuuden ihmiselle, miksi kanssaihmisten tappaminen nähtiin meidän ajassamme niin välttämättömänä osana ihmisyyttä. Kyllä meinaan hävettäisi.

Jos maailman sotatilanne hieman rassaisikin, niin entä Suomen tilanne globaaleilla mittareilla mitattuna?

Vaikka uusia nokioita ei ole aivan näköpiirissä, olemme silti monilla aloilla aivan maailman huippua. Huipulle noustakseen taas tarvitaan timanttista ja laaja-alaista osaamista. Otetaan muutama esimerkki.

Risteilyalusten rakentaminen ei ole mitään kovin yksinkertaista leikkiä. Alusten vaatimukset ovat nykyään todella korkealla, todella monella eri osa-alueella. Mutta kun halutaan parasta, minne soitetaan? Soitetaan tietenkin Turkuun, Meyerin telakalle. Sieltä laskettiin vesille viime marraskuussa maailman suurin risteilyalus M/S Icon of the Seas. Ei mikään kevyt saavutus suomalaisen laadun saralla.

Toinen esimerkki tulee erittäin kilpaillulta pelialalta. Myös tällä alalla pärjäämiseksi vaaditaan poikkeuksellista osaamista, luovuutta ja uskallusta. Niitä kaikkia löytyy suomalaiselta Remedy Entertainment -yritykseltä, jonka viime lokakuussa ilmestynyt Alan Wake 2 peli sai pelialalta ja pelaajilta lähes pelkkää ylistystä. Pelaajat olivat odottaneet jatko-osaa 13 vuotta ja odotukset olivat koko ajan kasvaneet. Peli ei ainoastaan täyttänyt odotuksia vaan ylitti ne. Yhdysvaltalainen Time-lehti valitsi pelin koko vuoden parhaaksi videopeliksi. Alan Wake 2 kävi lisäksi pokkaamassa The Game Awardsissa palkinnot parhaasta tarinankerronnasta, pelin ohjaamisesta ja taiteellisesta ohjauksesta.

Ainakaan Suomi ei siis tule kaatumaan yrittämisen puutteeseen, osaamiseen tai uskallukseen. Niitä meiltä kyllä löytyy. Entä sitten muu maailma? Onko mitään syytä optimismiin?

Ehdottomasti on. Huomisesta ei voi sanoa mitään, mutta vielä koittaa se päivä, kun me kasvamme ihmiskuntana aikuisiksi. Vielä koittaa päivä, jolloin jätämme keskenkasvuisen ja itsekeskeisen ajattelun taaksemme. Vielä koittaa päivä, kun ihmisyys menee kaiken muun haihattelun edelle.

Ja sitä päivää kannattaa odottaa.