Kolumnit

Birgitta Strandberg-Rasmuksen kolumni: Muutos on elämää

Kirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja työnohjaaja.

Mikään ei ole pysyvää, ikuista – ei ainakaan maan päällä. Ajatus voi olla pelottava, mutta myös lohdullinen. Kun on elämänsä huipulla, toivoisi myötätuulen puhaltavan viimeiseen asti. Kun on vastatuulessa ajatus siitä, että kaikki elää jatkuvassa muutoksessa pitää toivoa paremmasta yllä.

Vuodenajat, nämä siunatut vuodenajat. Ken tietää, edesauttavatko ne meitä pohjolan kansalaisia muutosten keskellä? Olemmehan harjaantuneet siihen, että huomisen keleistä ei voi olla varma. Kesällä ajattelee, että kunpa tätä jatkuisi koko vuoden, mutta mistä tuleekaan se ihana levollisuuden tunne, kun syksy tulee ja rauhoittaa vedet ja veret. Ja kun on pakkasten ja lumen aika sitäkin jo ehti odottaa ja siitäkin nauttii täysin siemauksin, keväästä puhumattakaan. Itselläni on vaikea luopua kevättalven jääkeleistä ja auringon säteistä hangilla – lempikuukauteni taitaakin olla maaliskuu. Jopa myrskyt ja rajuilmat ovat kiehtovia, niissä on omanlaista sähköä ja jännitystä, kuten meteorologi Kerttu Kotakorpi kirjoittaa kirjassaan.

Näin ajatellen olemme aivan normaaleja luonnonlapsia, jatkuvassa muutoksessa itsemme ja ympäristömme kanssa.

Sain käsiini kiertoteitse mielenkiintoisen paperin työelämän vuodenajoista. Siinä kuvataan kevättä innostumisen vuodenaikana. Töissä on draivi, suuri innostus ja motivaatio. Työsuunnitelmat ovat selkeitä ja työt sujuvat. Energiaa on paljon ja on tunne, että haasteelliset tehtävät vain lisäävät sitä. Tuntuu hyvältä olla osa kokonaisuutta, työyhteisössä voi sekä antaa että vastaanottaa energiaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesä on havahtumisen aika. Muutos muutoksen perään, tulevaisuus ei näytäkään enää niin selvältä. Alan kysellä itseltäni onko suunta oikea, olenko tehnyt oikeita ratkaisuja? Mietin onko tässä mitään järkeä? Toiset näyttävät tekevän innolla, minkä jutun minä tekisin? Ryhmässä tunnen tarvetta erottua ja itsenäistyä, miten saisin osaamiseni näkyväksi? Tulee hiki, on liian kiire ja liian kuuma.

Syksy voisi olla pysähtymisen aika. Olen solmussa, voimat vähissä. Valoa ei näy, riittämättömyyden tunne kasvaa, ahdistaa. Otan etäisyyttä, toiset porhaltavat eteenpäin, minä en. Ryhmässä olen torjuva, vaikka kaipaisin tukea. Ulkoiset asiat vaikuttavat työssä jaksamiseen; yksityiselämä, työpaikkaongelmat, jopa kiusaaminen. Ehkä löydän jotain uutta, parempaa, kun on sen aika?

Talvi on uudelleensuuntautumisen paikka. Haluan rauhaa, lepoa ja mahdollisuuden vetäytyä. Tiedän että elämä jatkuu, mietin rauhassa suuntaani ja järjestän ajatuksiani. Usko itseen ja omiin kykyihin palautuu, kuva siitä kuka olen ja mihin suuntaan olen menossa selkenee. Ulkoiset tapahtumat voivat vaikuttaa oleellisesti vointiini, kuten organisaatiomuutokset, tehtävien muutokset ja muutokset työtiimissä. Haluan olla yksin ja rauhassa. Olisi tärkeä saada tilaa ja aikaa siirtyä eteenpäin ja muuttua ihmisenä.

Aika mielenkiintoinen paperi tuo oli. Kuulostaako tutulta? Mihin vuodenaikaan sijoittuisit juuri tällä hetkellä? Ja muistutus; kaikki elää, mikään ei ole pysyvää, vuodenaikojen kierto on ennalta määrätty. Kevät, kesä, syksy ja talvi, life goes round and round.. Ja mitä jos mietittäisiin parisuhdetta samojen lainalaisuuksien kautta, ei hassumpi ajatus mielestäni. Näin ajatellen olemme aivan normaaleja luonnonlapsia, jatkuvassa muutoksessa itsemme ja ympäristömme kanssa, joka myös on jatkuvassa muutoksessa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä