Pääkirjoitukset
Toimitellen: Säästöillä hoitoa kiireempi
Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.
Nyt se sitten alkaa, nimittäin hoitopalvelujen alasajo Pohjanmaan hyvinvointialueella. Samassa jamassa ovat muutkin alueet, vaikka se ei hoitoa ja hoivaa tarvitsevia lohdutakaan.
Pietarsaaren yöpäivystys on uhattuna, lastenosasto suljetaan, yleislääketieteen osastopaikat vähenevät, vielä jäljellä oleva leikkaustoiminta loppuu, seudun laboratoriopalvelut keskitetään, vanhusten hoitopaikkoja karsitaan, noin alkajaisiksi. Muun muassa näihin aluehallitus ja -valtuusto ottavat kantaa muutaman viikon sisään.
Vuosikausia on puhuttu toimivien hoitoketjujen välttämättömyydestä. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että pulaa on myös toimivista päätännän ja hallinnon ketjuista.
Istuva valtioneuvosto on hallitusohjelmaansa kirjannut, että sote-kustannusten kasvua leikataan 1,4 miljardilla eurolla neljän vuoden aikana. Laki määrää myös, että hyvinvointialueiden talouden on oltava tasapainossa kolmen vuoden siirtymäjakson päätteeksi.
Talous paineistaa päättäjät.
Pohjanmaan hyvinvointialueella tämä johtaa siihen, että vuosina 2023–2026 on säästettävä tai muuten korjattava taloutta yhteensä 85 miljoonan euron edestä.
Hyvinvointialueiden johto ja päättäjät asetetaan valtaisaan paineeseen, jossa säästöjen jahtaaminen ajaa yli kaiken muun usean vuoden ajan. Sote-alueen tuhannet työntekijät roikkuvat löyhässä hirressä vuodesta toiseen. Asiakkaille kaikki tämä merkitsee jatkuvaa pelkoa lähipalvelujen katoamisesta.
Olisi korkea aika myös valtiovallan taholla ymmärtää, että perustavanlaatuiset muutokset näin elintärkeällä palvelusektorilla syntyvät viisaammin ajan kuin kiireen kanssa.