Paikallisuutiset

Lisää kerroksia rantaan: Pietarsaaren Ristikarin rakentamista vauhditetaan

Pentti Höri

Pietarsaaren Ristikarille halutaan lisää asuntorakentamista. Voimassa olevassa asemakaavassa oleva rakennusoikeus on koettu riittämättömäksi, mistä syystä muun muassa kerrostaloprojektit eivät ole lähteneet käyntiin.

– Järjestimme muutama vuosi sitten alueella tontinluovutuskilpailun, mutta siihen ei tullut rakentajilta yhtään ehdotusta, asemakaava-arkkitehti Pekka Elomaa kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hankkeiden toteutumisen vauhdittamiseksi nyt nähtäville tulevassa kaavamuutosluonnoksessa kerrostalot on hahmoteltu korkeammiksi ja rantakaistaleelle on lisätty kaksi rivitalotonttia.

Nykykaavassa kerrostalot voivat olla enintään kolmikerroksisia. Uudessa suunnitelmassa kerroksia voi olla maksimissaan viisi ja kuusi. Kyse on kahdesta kerrostalotontista. Kaikkiaan niihin on mahdollista saada parikymmentä asuntoa ja rannan rivitaloihin seitsemän.

Tonteille saa rakentaa myös talousrakennukset. Rivitalot voivat olla kaksikerroksisia.

Vanhan ja uuden asutuksen väliin jäävästä Ulrikanpuistosta varataan osa asukaspysäköintiä varten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ristikarinlahden rannalla oleva alue on jatketta Pietarsaaren vuoden 1994 asuntomessualueelle.

Kaavanlaatijan mukaan uudisrakennusten suunnittelussa tulee erityisesti ottaa huomioon rakentamisen laatu ja rakennusten sopeutuminen ympäristöön, koska vapaat alueet pienenevät.

Merkittävää luontoympäristövaikutusta asemakaavan muutoksella ei ole.

Kaavamuutos esitellään tiistaina kokoontuvalle tekniselle lautakunnalle luonnoksena, mikä lisää mahdollisuuksia muutoksiin suunnittelun edetessä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä