Paikallisuutiset

Yläkerran apu on pikantti lisä kutsumustyössä

Uusikaarlepyy

Kun Mia Anderssén-Löf sai 25-vuotiaana Porvoon tuomiokapitulista kutsun papiksi vihkimiseen hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, etteihän hän taivaan tähden voi mennä sen näköisenä.

– Olin juuri blondannut lyhyet, joka suuntaan törröttävät hiukseni. Ajattelin, että olin papiksi paitsi liian blondi myös liian nuori ja tyttömäinen. Oman - pian jälkiviisaasti tajuttuna erittäin stereotyyppisen - näkemykseni mukaanhan oikea pappi on viisas, kypsässä iässä, parrakas ja todennäköisesti vielä mahakas tyyppi, hän nauraa nyt 34-vuotiaana ja Uudenkaarlepyyn seurakunnan uutena kirkkoherrana.

– Siispä nojasin siihen ajatukseen, että kun menen Jumalan nimissä, Hän kyllä auttaa 25-vuotiaankin papiksi.

Papin panta vaihtui kirkkoherran lipereihin loppusyksystä. Molempia tuijotetaan, mutta uusikaarlepyyläisten uusi paimen on nuorena ja naispappina ja virsiä metalliseen muotoon takovan Metallmässa -kokoonpanon basistina tottunut siihen. Ja sitäpaitsi onhan hän myös Porvoon hiippakunnan pohjoisin naispappi, jonka valintaa on hiippakunnassa kuvattu kirkkohistorialliseksi vaaliksi ja virstaanpylvääksi.

Uudestakaarlepyystä Anderssén-Löf saa paimennettavakseen taloudeltaan melko vakaan ja vilkkaasti toimivan seurakunnan, jossa ei juuri tarvitse kipuilla jäsenkadon kanssa. Viikoittainen jumalanpalvelus vetää kattomaalauksissa komeilevien pilvien, pasuunaenkelien ja kuningas Fredrik I:n monogrammin alle mukavasti väkeä, ei nyt sentään kirkon täydeltä, mutta ainakin tuollaiset 70 kuulijaa. Suurempina pyhinä kuulema paljon enemmän. Arkena pyörii kerhoja ja piirejä joka lähtöön, vauvasta vaariin.

– Seurakunta on vakaa osittain sen ansiosta, että seurakunnan jäsenyys koetaan melko vahvasti osaksi identiteettiä - kuten Pietarsaaren ruotsinkielisessäkin seurakunnassa. Toiset tunnetaan ja koetaan yhteisöllisyyttä, Mia Anderssén-Löf kuvailee.

Seurakuntalaisten aktiivisuudesta viestii sekin, että kirkkoherran vaalissa äänesti peräti 25 % äänioikeutetuista. Se on paljon kun yleensä kirkollisissa vaaleissa äänestysinto liikkuu 10 prosentissa. Mia Anderssén-Löf valittiin virkaan 965 äänen vyöryllä.

– Papin työ on minulle varsin tuttua kahdeksan vuoden ajalta. Juuri hallintopuolella minulla onkin enemmän opittavaa. Vaikka kirkkoherrana joudun suureksi osaksi istua kirjoituspöydän takana paperihommissa, pyrin edelleen olemaan myös seurakunnan lähellä, kuulostella mitä tarpeita on ja vastaako meidän toiminta niitä, hän suunnittelee.

Kirkkoherran yksi tärkeimmistä tehtävistä on hänen mielestään katsoa, että työntekijät jaksavat ja edellytykset jaksamiselle ovat myös oikeasti olemassa.

– Haluaisin mm. selvittää onko rakenteellisiin muutoksiin aihetta. Entä käytetäänkö resursseja oikein, onko peräti käyttämättömiä resursseja ja voiko työtehtäviin tulla vaihtelua - ja onko syytä tulla vaihtelua? Haluan myös kehittää toimintaa kohti tiimityötä, joka oman kokemukseni mukaan lisää työniloa kun useampi työntekijä on kytketty samaan tilanteeseen.

– Siitä, millainen on hyvä hautaansiunaaminen, mikä lohduttaa surevaa, on varmaan papilla ja omaisella omat näkemyksensä. Sitäkin olisi kiinnostavaa käydä läpi, sillä haluaisin tarjota papeille enemmän johdatusta siihen, miten toimia ja auttaa omaisia surutyössä.

Suuria tietomääriä neljässä vuodessa väitöskirjan tehnyt ja parhaillaan Länsirannan setlereistä tutkimustyötä pitkällä tähtäyksellä virittelevä kirkkoherra käsittelee kepein rantein. Hän paitsi viettää paljon aikaa tutkimustyön parissa myös nauttii abstraktien kysymysten päröttämisestä. Seurakuntaan liittyvistä konkreettisista asioista on näköpiirissä Uudenkaarlepyyn kirkon kunnostus; vuonna 1708 käyttöön vihitty Pyhän Birgitan kirkko remontoidaan mahdollisesti 2020. Upea kirkko onkin, kirkkoherra kehaisee. Läheltä piti, että Uudenkaarlepyynkin kirkko olisi sisäpinnoiltaan valkoinen. Seinämaalaukset hävisivät, mutta jostain syystä nuo kattomaalaukset pelastuivat 1880-luvun reformaation käsittelystä, missä seinät maalattiin valkeiksi kun kirkkoja alettiin pitää liian pimeinä ja enkelikuvia lapsellisina. Lennart Segerstrålen lasimaalaukset 1940-luvulta ovat uudempia kuvia.

Homoparien vihkimistä kannattava Mia Anderssén-Löf toivoo, että kirkko jo siirtyisi tässä asiassa yhdessä eteenpäin ja ottaisi rohkean askeleen. Hän peräänkuuluttaa tasavertaisempaa näkemystä kirkolle.

– Mahtavaa jos päästäisiin siihen, että kaikki saisivat tasa-arvoisen kohtelun, että myös homoparit saisivat vihkimisen. Homous ei ole synti.

– Tässä asiassa on tärkeämpää pysyä Kristuksessa kuin Raamatussa. Pitäisihän meidän kirkkona pyrkiä ottamaan vastaan kaikki. Uskottavuus kärsii jos puhutaan rakkaudesta ja toimitaan rakkaudettomasti, Mia Anderssén-Löf muistuttaa. Saarnataan evankeliumia mutta ei eletä sitä.

– Uskon armolliseen ja rakastavaan Jumalaan ja tämä usko kantaa minua. Liberaali/konservatiivi ovat mielestäni pinnallisia käsitteitä, mutta näillä parometreillä mitattuna minua pidetään liberaalina. On minulla konservatiivinenkin puoli.

Uskoon Mia Anderssén-Löf tuli 15-vuotiaana. Hengellinen herätys oli niin voimakas, että hän on siitä lähtien halunnut auttaa muitakin ihmisiä saamaan pelastuksen kautta valoa ja uskoa.

Filosofiaa ja kriittistä ajattelua hän on aina rakastanut. Varsinaisen heureka-hetken Anderssén-Löf kokikin huomatessaan, että saa olla kriittinen, vaikka on kristitty ja nainen. Että saa esittää vaikeita kysymyksiä.

– Halusin päästä asioiden ytimeen myös uskonnossa, joten aloin opiskella teologiaa. Minua kyllä valmisteltiin eri tavoin matkan varrella, mutten tuolloin ajatellut, että se johtaisi tähän.

Anderssén-Löf kuvaa kuinka hän on täysin riippuvainen siitä, että Jumala antaa voimia.

– Luotan siihen, että Hän auttaa kaikin tavoin, antaa johdatusta, voimaa ja rohkeutta. Olen työkalu. Hän on voima, joka käyttää sitä.

Kestävä tapa olla pappina on hänestä se, että tietää, ettei tiedä kaikkea. Eikä ole olemassa vedenpitäviä vastauksia.

– Tieto siitä tekee nöyräksi.