Paikallisuutiset

Jaro järjestää kolmannen osakeannin

Liikemies Anders Wiklöf on vahvistanut omistustaan 40 000 eurolla.

Jaron toimitusjohtaja Fredrik Haga, puheenjohtaja Harald Finne ja  hallituksen jäsen Kenneth Svanbäck esittelevät uutta bussia, joka on saanut seuran logon kylkeensä.
Jaron toimitusjohtaja Fredrik Haga, puheenjohtaja Harald Finne ja hallituksen jäsen Kenneth Svanbäck esittelevät uutta bussia, joka on saanut seuran logon kylkeensä. Kuva: Tapio Lehtinen

PIETARSAARI

Jaron edustusjoukkueen toimintaa pyörittävä Liga Jaro -yhtiö järjestää osakeannin, jolla yhtiö pyrkii vahvistamaan kassaansa ainakin 100 000 eurolla.

Tavoitteesta on toteutunut jo puolet, sillä ahvenanmaalainen liikemies Anders Wiklöf on vahvistanut omistustaan yhtiöstä 40 000 eurolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lisäksi eräät yksityishenkilöt ovat varanneet osakkeita 10 000 euron arvosta, kertoo yhtiön puheenjohtajaHarald Finne.

Eikä siinä ole vielä kaikki. Finnen mukaan "kolmas taho" lähtee osakeantiin 10 000 eurolla. Näin merkintöjen arvo nousee jo 60 000 euroon.

Pietarsaaren seudulla on kuutisensataa Liga Jaron osakkeenomistajaa. Suurin yksittäinen omistaja on Wiklöf, joka omistaa osakkeista lähes kolmanneksen.

– Seuran hallitus haluaa vahvistaa taloudellisia edellytyksiä liiganousua varten, Finne perustelee osakeantia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Anders Wiklöf kierrättää rahansa FF Jaron eli yhdistyspohjaisen Jaron kautta.

Wiklöf on lunastanut yhdistyksen omistamia Liga Jaron osakkeita 40 000 euron arvosta.

Yhdistys puolestaan kuittaa näillä rahoilla vanhoja velkojaan yhtiölle. Velat ovat peräisin viime vuosikymmenen lopulta, jolloin seura yhtiöitettiin. Yhdistys jäi pyörittämään junioritoimintaa.

– Samalla yhdistyksen kaikki vanhat velat tulevat kuitatuksi yhtiölle, kertoo Finne.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Liga Jaron velkataakka on huvennut vauhdilla yhtiöittämisen jälkeen.

Vanhoja velkoja on jäljellä noin 70 000 euroa, kun velkaa oli enimmillään kymmenen kertaa enemmän.

– Tarkkaa summaa ei tiedä kukaan, sillä laskuja tippui sisään koko ajan, muistelee Finne viime vuosikymmenen loppua.

Osakkeiden merkintäaika on 27.3 - 31.5. Yksi osake maksaa 100 euroa, josta 20 euroa menee pääomaan ja 80 euroa suoraan seuran kassaan.

Osakeanti on järjestyksessään kolmas. Vuonna 2009 osakkeita merkittiin 350 000 eurolla ja vuonna 2015 noin 100 000 eurolla.

Jaro ei käytä kevään osakeannista tulevia rahoja pelaajahankintoihin. Pelaajabudjetti on 250 000 euroa, ja siitä pidetään kiinni.

Rahat menevät oheistoimintoihin, kuten yöpymiskustannuksiin pelimatkoilla, fysioterapiaan ja valmennukseen.

– Seudulla on viitisenkymmentä hyvää pelaajaa, jotka tarvitsevat laatuvalmentajia, sanoo toimitusjohtajaFredrik Haga.

Jaro aikoo silti vahvistaa puolustuslinjojaan kahdella uudella pelaajalla. Meksikolainen laitapuolustaja Dárvin Chávez on ollut pitkään testattavana. Ensi viikolla saapuu uusi pelaaja testiin.

– Pelaajabudjettiin jää vielä pelivaraa, mikäli kesällä pitää reagoida yllättävään tilanteeseen, kertoo Haga.

Tapio Lehtinen

ps@pietarsaarensanomat.fi

Juttua on muokattu kello 16.55. Jaron toisen osakeannin saldo oli 100 000 euroa. Alkuperäisessä jutussa oli 1 000 000 euroa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä