Paikallisuutiset

Tuore selvitys: Jopa puolet diabetekseen sairastumisista vältettävissä

Tyypin 2 diabetes on Suomessa alidiagnosoitu sairaus. Diabeteksen löytymistä hankaloittaa se, ettei se välttämättä tunnu miltään ja oireet voivat lisääntyä huomaamatta.– Tehokkainta on panostaa vasta sairastumisriskissä olevien henkilöiden varhaiseen tunnistamiseen, sillä jopa puolet sairastumisista voidaan vielä siinä vaiheessa välttää. Työterveydellä on tässä avainrooli, sillä nousevia terveysriskejä seurataan työterveystarkastuksissa. Terveystalossa riskiryhmään kuuluvia on tunnistettu yli 40 000, ja heille on laadittu suunnitelma diabeteskehityksen estämiseksi, kertoo Terveystalon kehittämisylilääkäri Päivi Metsäniemi.Tyypin 2 diabetesta sairastaville kertyy enemmän sairauspoissaoloja, sillä sairaus esimerkiksi altistaa erilaisille tulehdussairauksille ja hidastaa paranemista. Sairauspoissaolot nousevat jo ennen taudin ilmaantumista, sillä pelkät diabeteksen riskitekijät vaikuttavat työkyvyn heikkenemiseen. Esimerkiksi ylipaino ja liikkumattomuus altistavat tuki- ja liikuntaelinsairauksille.– Kun perusterveellä työntekijällä on keskimäärin seitsemän sairauspoissaolopäivää vuodessa, diabetesta sairastavalla niitä on viisitoista. Jos työntekijän diabetes ei ole hyvässä hoidossa ja hänelle on jo ehtinyt kehittyä diabeteksen liitännäissairauksia, sairauspoissaolopäiviä on vuodessa keskimäärin 28.1 Se tarkoittaa jo yhden kuukauden työpanoksen menettämistä, kertoo Metsäniemi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä