Paikallisuutiset

Rosenlundin kuvissa aiheena pappila itse ympäristöineen

Jakobstads Fotoklubbin näyttelyn aiheet tulivat tällä kertaa läheltä.

Christian Sundell (vas.), Gun Österbacka ja Ulrika Wik ovat Jakobstads Fotoklubbin aktiivijäseniä. Rosenlundin pappilassa on avautunut kerhon valokuvanäyttely. Oikealla oleva talvikuva on Dieter Berghmansin, vasemmalla puutarhaa on kuvannut Barbro Willman. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaarelainen Jakobstads Fotoklubb sai tehtäväkseen koota Rosenlundin pappilan seinille näyttelyn, jossa saatettiin toteuttaa yhtä ja samaa teemaa. Aiheena oli Rosenlundin oma miljöö Aspegrenin puutarhoineen.

– Periaatteena oli, että kaikki kuvat on otettava täältä, vaikka samoja kukkia kasvaisi kotipuutarhassakin. Projekti on ollut hauska, ja jokainen joka on halunnut, on saanut tulla mukaan, valokuvauskerhon puheenjohtaja Ulrica Wik kertoo.

Näyttely on ripustettu pappilan ravintolan seinille maanantaina, ja keskiviikkona vietetään virallisia avajaisia. Valokuvia voi ihailla 10. marraskuuta saakka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä on hieno paikka näyttelylle. Pappilan seinät ovat neutraalin väriset, jolloin kuvat pääsevät hyvin oikeuksiinsa.

Rosenlundia ja Aspegrenia on kuvattu niin kesällä kuin talvellakin.

Rosenlundin lampaat ovat poseeranneet Staffan Storbackalle. Kuva: Pentti Höri

Alue tarjoaa myös monin tavoin luovuudelle sijaa. Gun Österbackan panos näyttelyyn on sitkeän odottelun tulosta.

– Tässä ei ole tarvinnut mennä kauas. Ja kun kohteet ovat lähellä, voi kuvata silloin kun valo on parhaimmillaan, Österbacka sanoo. Hän makaili maassa ja alkoi kuvata silloin, kun valo taittui parhaiten kasveista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Christian Sundellia ihastuttaa se, että vaikka monet 19:sta valokuvaajasta ovat tarponeet samoja polkuja, kaikilta on tullut erityyppistä materiaalia.

– Samassa paikassa on kuitenkin yhtä monta kuvauskohdetta kuin kuvaajaakin. On kiehtovaa, kuinka jokainen näkee saman kohteen toisin. ”Tuota en nähnyt, vaikka se oli siellä”, Sundell kertoo.

Mitään hienoa kalustoa ei tarvita, vaan kiinnostus riittää.

Kerholla on noin 70 jäsentä Teerijärveltä Maksamaalle asti. Ulrica Wikin mukaan hyvin aktiivisia jäsenistä on 30–40.

– Järjestämme kursseja, luentoja ja jaamme kuvausvinkkejä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Mitään hienoa kalustoa ei tarvita, vaan kiinnostus riittää. Meillä on myös jäsen, joka kuvaa pelkästään kännykällä. Olemme harrastajia, mutta aktiivisia sellaisia, Wik kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fakta

Jakobstads Fotoklubb – näytteilleasettajat

Valokuvanäyttely Rosenlundin pappilassa Pietarsaaressa 2.10. – 10.11.2023

Heidi Knuts, Staffan Storbacka, Gun Österbacka, Seija Sjöblom, Stig Cederberg, Barbro Villman, Dieter Berghmans, Christian Sundell, Gun-Marie Wiis, Gunilla Björklund, Hnerik Gullberg, Natalie Kronholm, Niklas Heselius, Ulrica Wik, Christel Westerlund Hägglund, Viola Björkgård, Christofer Hägglund, Margareta Sarvela, Paul-Allan Pettersson.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä