Kolumnit

Birgitta Strandberg-Rasmuksen kolumni: Armias ole suojani

Kirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja työnohjaaja.

En voi katsoa uutisia. En halua lukea päivälehteä. Näitä kommentteja kuulen yhä useammin. Ja tunne ei ole vieras itsellenikään. Välillä on vaikea tietää onko se mitä ruudussa näkee ja kuulee tarua vai totta, satiiria tai huono näytelmä?

Luontoa säästäviä tekoja yritetään markkinoida esimerkiksi sillä, että Lapissa laskettelukausi lyhenee etelän turisteille jos ilman lämpeneminen etenee, voi, voi. Lentämistä ”kompensoidaan” hiilinieluihin satsaamalla, muun muassa puita istuttamalla ja soita ennallistamalla.

Hyvinvointialueen uudistukset ovat saaneet jo useita vaihtoehtoisia nimikkeitä, ei niin hyvinvoivilta kuulostavia. Toimivia yksiköitä suljetaan ja vielä tuntemattomia avataan. Rahaa ikään kuin siirretään yhdestä taskusta toiseen ja sillä tavalla säästetään. Rauhaa yritetään rakentaa sotaa ja asevoimia tukemalla. Oi, oi.

Maapalloa ahdistaa, happea puuttuu, verenpaine kohoaa.

”Valtimo katkesi” luin lehtijutussa jossa kerrottiin maanvyörystä Göteborgin lähistöllä. Sillä tarkoitettiin tärkeää tieväylää, jonka kunnostamiseen menee aikaa ja rahaa reilusti. Itse kuulin ilmaisussa jotain paljon vakavampaa.

Maapalloa ahdistaa, happea puuttuu, verenpaine kohoaa. Jopa niin että valtimot eivät enää kestä, laatat lähtevät liikkeelle. Maaäidillä on menopaussioireita; kuumia aaltoja, tulipaloja. Kyyneleitä tulvii niin että ne peittävät kylät ja kaupungit alleen.

Viisaita päitä lyödään yhteen. Jospa käyttäisimme enemmän sähköä, hyvä idea! Paitsi, että siihen tarvitaan ydinvoimaa, ja ydinvoiman (ja sen jätteen) riskit luonnonmullistuksia ajatellen, not so safe.

Sotaa nyt ei tarvitse pelätä, eihän niitä 2023 enää käydä, sen verran on ihmiskunta viisastunut, vai? Tuulivoima kuulostaa raikkaalta. Mutta, entä tuulimyllyt, joilla tukittaisiin koko Pohjanlahti, ja rakennettaisiin sähkökatuja mahtavien merikallioiden läpi, olisiko se luontoteko?

Sähköauto jokaiselle, se on päästötön ja kuulumaton. No, akkujen tuottamiseen tarvitaan litiumia ja mistä sitä saadaan ja mitä tapahtuu siellä, mistä sitä louhitaan – ja ketkä sitä louhii?

Nyt ymmärretään tilanteen vakavuus; mutta on kyse niin suuresta laivasta, että sitä ei niin vain käännetä. Tukkeutunut on muutakin kuin Suezin kanava, eikä sata päivää riitä tukoksen avaamiseen.

Nuoret kyseenalaistavat välillä reippaasti aikuisten tekemisiä. Kuka on valmis luopumaan mistä ja mitä keksitään sen tilalle? Ihmisen itsekkyys on niin tuntuvaa. Arvojen erilaisuus kristalloituu, hämmentää ja hiertää sekä yksilötasolla, että maailmanlaajuisesti. Luonto huutaa: vähennä kulutusta! Maan talous: lisää kulutusta! En kadehdi poliitikkoja!

Haaste tuntuu valtavalta, mutta toivoa ei menetetä! Yksi asia on mielestäni päivänselvä: kannattaa mieluummin vähentää omaa ympäristökuormaansa, kuin kompensoida jälkeenpäin. Kompensoiminen on harvoin hyvä.

Tiedättehän, kun mies tuo töistä tullessaan kukkakimpun, vaimo kysyy mitä pahaa hän on tehnyt? Lastenkasvatuksessa on helppo hupsahtaa kompensoimiseen. Huonoa omaatuntoa yritetään peittää ja/tai suosiota ostaa. Ennakoiminen on suoraa rehellistä säästöä.

Huom! Kolumnin otsikko ei ollut kirosana, vaan ote iltarukouksesta jonka lapsena luin. ”Levolle lasken Luojani, Armias ole suojani..” Koko luomakunta kaipaa nyt suojaa ja suojelusta.