Pääkirjoitukset

Toimitellen: Neljästä lähikoulusta yhteen

Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.

Suomenkielinen koulujaosto päättää tämän viikon torstaina, millä aikataululla Itälän alakoulu lopettaa toimintansa ja sulautuu Länsinummen alakouluun.

Kuten tämän lehden uutisessa kerrotaan, päätösehdotus lähtee siitä, että koulut yhdistetään hallinnollisesti ensi vuoden syksystä lähtien, ja Itälän koulu sulkee ovensa elokuussa 2025.

Valistunut arvaus on, että jaosto ei tule muuta päättämään, eikä sen päätös enää muissa kabineteissa kumoudu. Loppujen lopuksihan tässä on kyse vain jo lukkoon lyötyjen päätösten käytännön toimeenpanosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alle 20 vuodessa Pietarsaaren neljästä suomenkielisestä alakoulusta on jäljellä enää yksi. Ristikari ja Ruusulehto on jo suljettu, Itälästä voidaan kerätä koulumuistoja vielä vajaat pari lukuvuotta.

Kaksi vuotta riittänee suunnitteluun.

Samaan aikaan oppilasprofiili on muuttunut huomattavasti. Nyt Itälän oppilaista lähes kaksi kolmasosaa on maahanmuuttajataustaisia, Länsinummella heitä on noin yksi kuudesta. Itälän tilanne ei ole optimaalinen myöskään kotouttamisen näkökulmasta. Yhdistetyssä koulussa suomenkieliset muodostavat enemmistön, mikä edesauttaa uussuomalaisten kielen oppimista ja sitä kautta integroitumista.

Kaksi vuotta lienee sopiva aika suunnitella uudesta Länsinummen koulusta paras mahdollinen kaikkien oppilaiden tarpeisiin. Itälän rehtori Liisa Svart lausui PS:n haastattelussa viime kesäkuussa tähän tapaan:

”Olemme Keijon [Paananen, Länsinummen koulun rehtori] kanssa varmoja, että milloin tahansa tämä [yhdistyminen] tapahtuukin, kaikki saadaan toimimaan. Minulla on sataprosenttinen luottamus Länsinummen ja Itälän opettajiin tässä.”

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä