Paikallisuutiset

Toriparkin takauksesta valitettiin uudelleen

Kaupungin mielestä yhtiön taloudellinen tilanne on tyydyttävä, eikä merkittävää taloudellista riskiä ole.

Pietarsaaren kaupunginvaltuuston myöntämästä takauksesta Toripysäköinti Oy:n lainalle on jälleen valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituksen on tehnyt sama yksityishenkilö, joka valitti samansisältöisestä takauspäätöksestä myös kaksi vuotta sitten.

Pietarsaaren kaupunginhallitus pitää valitusta perusteettomana ja lähettää hallinto-oikeudelle saman lausunnon kuin edelliselläkin kerralla.

Valittaja pitää kaupunginvaltuuston päätöstä edelleen kuntalain vastaisena, koska lainatakauksen myöntäminen on hänen mukaansa taloudellinen riski kaupungille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toriparkki on Pietarsaaressa kestopuheenaihe. Kaupungin mukaan yhtiön taloustilanne on tyydyttävä, ja pysäköintiluolaa käytetään jatkuvasti enemmän. Kuva: Tapio Lehtinen

Vuonna 2021 toriparkkiyhtiölle annettu 948 000 euron lainan takaus kaatui hallinto-oikeudessa, koska kaupungilla ei tuolloin katsottu olevan määräysvaltaa yrityksessä. Asia korjattiin päätöksen jälkeen, ja päätös uusittiin valtuustossa tämän vuoden kesäkuussa.

Edelliskierroksella Vaasan hallinto-oikeus ei ottanut kantaa siihen, koituuko Pietarsaaren kaupungille merkittävää taloudellista riskiä takauksesta.

Kaupunki katsoo lausunnossaan, että Pietarsaaren Toripysäköinti Oy:n taloudellinen tilanne on tyydyttävä, eikä yhtiö ole lähellä konkurssia.

Kaupungin osuus lainatakauksesta on 150 000 euroa, ja kaupunginhallitus pitää sitä taseessa niin pienenä, ettei tapauksesta koidu sille taloudellista riskiä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä