Paikallisuutiset
Perinteinen tapahtumaviikko täyttää Uudenkaarlepyyn ohjelmalla laidasta laitaan - huipennuksena maankuulut Juthbackan markkinat
Uudenkaarlepyynviikko pyörähtää käyntiin 11. elokuuta ja päättyy sunnuntaina 20. elokuuta.
Perinteinen tapahtumaviikko tarjoaa Uudessakaarlepyyssä tekemistä, näkemistä ja kokemista laidasta laitaan, kulttuurista urheiluun - lasten pyjamabileistä kirjastossa voimaharjoitteluun senioreille. Tapahtumat levittäytyvät kaupunkialueen lisäksi eri kyliin.
Uusikaarlepyy City Run on yksi viikon uutuuksista. Juoksutapahtuma järjestetään lauantaina 12. elokuuta, paikkana Skogsvallen eli Metsävalli. Valittavana on kolme matkaa: 5, 10 tai 15 kilometriä.
Sunnuntaita 13. elokuuta voi viettää vaikkapa perhepäivän merkeissä Kuddnäsin museolla, keijukaisten ja perhosten valtakunnassa.
Kulttuuriyö täyttää keskustan tuttuun tapaan Uudenkaarlepyynviikon torstaina lukuisilla ohjelmanumeroilla. On mm. kaupungin huutokauppa, jalkakäytävämaalausta, musiikkia, katusirkustaiteilijoita, elävää taidetta, baby disco, ruokatori. Miltä näyttää Pyhän Birgitan kirkossa perusteellisen remontin jäljiltä, selviää kirkon avoimet ovet -tapahtumassa.
Maankuuluja Juthbackan kaksipäiväisiä markkinoita vietetään viikon huipennuksena perjantaina ja lauantaina 18.-19.8. Suomen suurin ulkoilmakirppis alkaa perjantaina aamulla ja kestää lauantaihin iltapäiväneljään saakka. Markkinapaikka sijaitsee Juthbackan kartanon alueella.
Koko viikon ajan ohjelmassa on muun muassa puistokierros, lastenkirjan kuvitusnäyttely, Topeliuksen Pikku hengetär -satuun tutustuminen sekä lähimmäisen ilostuttaminen halauksella tai vaikkapa tarjoamalla omenoita tai kahvit termospullosta.