Paikallisuutiset

Ajan sivu -palstalla: Reko aloitti 10 vuotta sitten

Ajan sivu - PS 10 vuotta sitten:

Lähiruokaa suoraan tuottajilta.

Pilottihanke jättää välikädet pois, mikä näkyy myös hinnassa.

Ajan sivu -palstalla PS muistelee menneitä. Reko-kauppaa käynnisteltiin Optiman parkkipaikalla 10 vuotta sitten (PS 16. kesäkuuta 2013). Kuva: PS

Optiman parkkipaikalle saapui torstai-iltana väkeä hiljakseen, mutta pian vauhti kiihtyi. Kyseessä oli toinen elintarvikkeiden lähituottajien ja asiakkaiden yhteinen “tori-ilta”, jossa tuottajat toivat etukäteen tilattuja ja maksettuja tuotteita suoraan kuluttajalle. Edulliseen hintaan vaikuttaa, että ylimääräisiä kuluja ei tule esimerkiksi mainonnasta, kuljetuksista ja välikäsistä.

REKO-mallin isä on pedersöreläinen Thomas Snellman, joka sai idean vieraillessaan Ranskassa.

– Olin tuttavani luona Ranskassa ja hän vei minut seuraamaan outoa tilannetta. Yleiselle paikalle kerääntyi paikallisia elintarvikkeiden tuottajia ja asiakkaita. Tunnin sisällä elintarvikkeet olivat vaihtaneet omistajaa ja paikka tyhjeni laakista. Silloin tajusin, kuinka yksinkertaisen loistava idea oli. Paikallista ruokaa suoraan tuottajilta asiakkaille ja vielä edullisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Malli syntyi alun perin Japanissa 1970-luvun alussa ja levisi sieltä nopeasti ympäri maailman. Pelkästään Ranskassa toimii tuhatkunta rengasta ja määrä kasvaa koko ajan.

– Meilläkin on omat sivumme Facebookissa ja olemme saaneet sinne jo 65 jäsentä ja kyselyjä tulee päivittäin, Snellman iloitsee.

REKO on tuottajaryhmän ja kuluttajaryhmän välinen kaupan sopimusmalli. Mallissa kukin tuottaja ja asiakas tekevät kirjallisen henkilökohtaisen sopimuksen. Tarjolla on mm. juureksia, vihanneksia, erilaista lihaa, kananmunia ja leipätuotteita. Sopimus tehdään esimerkiksi kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Anette Berwall-Fagerström kaarsi ensimmäisten joukossa tuomaan asiakkailleen leipätuotteita. Pakettiautossa oli valmiina paperikassit, joihin tilatut tuotteet oli laitettu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä on hieno tapa olla suoraan yhteydessä asiakkaisiimme. He tilaavat yleensä hieman erikoisempia leipiä, kuten hapanjuurileipää sekä eurooppalaista vaaleaa leipää.

May Nyman saapui hakemaan tilaamansa leipäkassin. Hän oli kuullut Facebookissa tästä uudesta tavasta ja päätti kokeilla.

– Tämä on mukava idea ja varsin pitkälle mietitty. Aloitan nyt leivällä ja laajennan kenties sitten muihinkin tuoteryhmiin. Tilauksessani oli taikinajuureen leivottua leipää, jota ei kaupasta saa. Tärkeintä minulle silti on, että leipä on tuotettu lähellä.

Seuraavasta autosta tullaan hakemaan luomuvihanneskoreja. Tuottaja Carita Sundman sanoo, että toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jo nyt saisi myytyä enemmän kuin on tarjolla, joten pitänee ensi kesäksi laajentaa viljelmiä, hän naurahtaa.

Vihannespuolella tuotteet vaihtelevat ajanjakson mukaan.

– Myymme ns. sesonkilaatikoita, eli erilaisia vihanneksia niiden sadonkorjuun aikaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä