Paikallisuutiset

Riitta Palovuoren arvio: Soinnut iloja meille antaa

Laulu-Jaakkojen kevätkonsertti Schaumansalissa 22.4.2023. Johtaja: Johannes Ahlvik.

“Pietarsaaresta kajahtaa, Laulu-Jaakkoja laulattaa.” Jaakot astelivat lavalle sen näköisenä ja kuuloisena, että nyt lauletaan kovaa ja korkealta.

Vilkaisu ohjelmaan kertoi, että nyt kuullaan paljon uutta, mutta vanhaa perinteistä kuoromusiikkia ei sentään kokonaan ole heitetty roskiin. Mukava oli myös huomata, että kuorossa oli pari uutta laulajaa eli Jaakot eivät ole sukupuuttoon kuoleva laji. Ja kun vielä lisään, että yleisöä oli paljon, niin voidaan todeta, että Pietarsaaren suomenkielinen kulttuuri on hyvässä hapessa.

Kuoronjohtaja Johannes Ahlvik mainitsi ohimennen, että tuli suoritettua vähän opintoja. Hänestä on leivottu musiikkipedagogi (YAMK). Lopputyö syntyi aiheesta Iloa ja rytmiä mieskuoromusiikkiin.

Kevään konsertti kertoi, että polku teoriasta käytäntöön on löydetty. Ei Jaakkojen esityksiä koskaan ole jäykkäniskaisuudesta voinut moittia, joten ilon opettelua ei toki tarvinnut alusta aloittaa. Iskelmämusiikin sovittaminen kuorolle sen sijaan on yllättävän mutkikasta. Monta juttua pitää huomioida ennen kuin hittibiisistä saadaan laulettava kuorokappale.

Konsertin ensimmäinen puolikas lähti käyntiin asiaan kuuluvasti Nouse laulu kaiu. Eli perinteisellä mieskuorolaululla aloitettiin. Kokkolalaisen Marita Kaakisen sovitus Pelimanniseppä esitettiin moniäänisesti. Omasta mielestäni tämä laulu on Jaakkojen ohjelmiston ehdoton ykkönen.

Ei Jaakkojen esityksiä koskaan ole jäykkäniskaisuudesta voinut moittia, joten ilon opettelua ei toki tarvinnut alusta aloittaa.

Muinaiselta englannin reissulta on jäänyt ohjelmistoon Lilja, ruusu, kirsikkapuu. Ensimmäinen osuus lopetettiin irlantilaisittain Auld Lang Syne. Laulajalle annetaan kalja, mutta sen saa juoda, jos laulu sujuu moitteettomasti. Sujui se, saa juoda.

Johanneksen opinnäytetyössä on kolme uutta mieskuorolaulua. Yhdellä niistä aloitettiin konsertin toinen osa. Huoleton laulaja on tehty tunnelman virittäjäksi. ”Laulun tarina meitä kantaa, soinnut iloja meille antaa”. Sitten pompattiin Hanttapulista Satumaahan.

“Kaunis maa on jossain, se maa on toiveiden...” Tässä maailmassa käy aika usein niin, että joku meistä siirtyy rajan toiselle puolelle. Springfieldin sävellyksestä, jonka Anki lauloi suomeksi on tullut Laulu-Jaakkojen hyvästelylaulu autuaammille laulumaille lähteneille veljille. “Jos sun mä menettäisin, en tietäis mitä teen.” Googlasin ja kuuntelin moneen kertaan tämän iskelmämusiikin helmen.

Kotoa Boys- bändi koostui tällä kertaa seitsemästä laulajasta. En voi muuta kuin toistaa saman kuin viime vuonna; on meillä mielettömän hyviä laulajia. Sabelin soi hitaasti ja tunnelmoiden. Ahti Sonnisen sovitus juomalaulusta Syvässä kellarissa oli taitava ja hilpeä kokeilu. Ääni tuli kuin kellarista jonkun teknisen vippaskonstin avulla. Tämä esitys pitää nähdä ja kokea uudestaan.

Konsertti loppui Johanneksen omaan sävellykseen Viimeinen laulu. Kovasti ihmettelen, jos nämä uudet mieskuorolaulut eivät löydä tietään muihin suomalaisiin kuoroihin.

Ja mikä jäi puuttumaan? No tietenkin Mårtenson ja Matkaan taas kuljen nyt. Se esitettiin encorena. Biisi kuului ennen Kotoa Boysien ohjelmistoon, nyt koko kuoro osallistui ja yleisö taputti tahtia. Hieno lopetus. Kiitos musiikista.