Paikallisuutiset

Snellmanin liiketulos pieneni

Raaka-ainepula hidasti myynnin kasvua

Pietarsaari

Snellman-konsernin vuoden 2017 liiketulos 11,8 milj. euroa, mikä oli 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016. Liikevaihto säilyi 296 miljoonan euron tasolla. Raaka-ainepula hidasti selvästi myynnin kasvua, etenkin Lihanjalostuksessa. Snellman kuitenkin kasvatti markkinaosuuksiaan useimmissa tuoteryhmissä.

Konsernin toimialoista Eläinruuan liikevaihto kasvoi 29 prosenttia, Paninin 5 ja Valmisruuan 3 prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viime vuoden suurin investointi eli Kokkikartanon tehtaan laajennus Keravalla valmistui ja tuotanto pääsi vauhtiin syksyllä 2017. Tuo investointi maksoi 10,5 miljoona euroa. Konsernin kokonaisinvestoinnit vuonna 2017 olivat 14,5 miljoonaa euroa.

Ruotsissa Paninin ja Eläinruoka MUSHin myynti kasvoivat merkittävästi. Sen sijaan valmisruokayhtiö Carolines Kökillä oli vaikeuksia, joiden osasyy oli, että konserni oli päättänyt käyttää Suomessa ainoastaan kotimaista ja Ruotsissa vain suomalaista tai ruotsalaista broileria ja lihaa.

Yleinen taloustilanne kotimarkkinoilla Suomessa ja Ruotsissa vahvistui vuoden aikana.

Snellman-konsernin tase vahvistui edellisestä vuodesta ja velkaantumisaste pieneni. Konsernin omavaraisuusaste parani 42,8 prosentista 46,4 prosenttiin . Snellmanilla oli työsuhteessa 1 500 henkilöä vuoden 2017 lopussa. Vuotta aiemmin työntekijöitä oli 1 342.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä