Paikallisuutiset

Pietarsaari kysyy poismuuttaneilta lähdön syistä – kaupunki haluaa kääntää suuntauksen

Raiteet tuovat ja raiteet vievät - Pietarsaaresta suunta on ollut poispäin. Kaupunki kysyy nyt lähtijöiltä, mitkä tekijät vaikuttivat päätökseen.
Raiteet tuovat ja raiteet vievät - Pietarsaaresta suunta on ollut poispäin. Kaupunki kysyy nyt lähtijöiltä, mitkä tekijät vaikuttivat päätökseen. Kuva: Heimo Riihimäki

Pietarsaaren kaupunki kysyy 800:lta pois muuttaneelta pietarsaarelaiselta, miksi he muuttivat ja mikä voisi saada heidät muuttamaan takaisin.

– Kaupungin väkiluku on laskenut tasaisesti jo jonkin aikaa. Haluamme kääntää suuntauksen ja saada asukasluvun jälleen nousuun. Nyt toivomme, että poismuuttaneet kertoisivat syyn poismuuttoonsa. Ehkä heillä ei ollut työtä tai he olivat tyytymättömiä kunnallisiin palveluihin tai muuhun? Haluamme tehdä korjaavia toimenpiteitä ja suunnitella palvelumme oikeaan suuntaan, sanoo kaupunginsihteeriMilla Kallioinen.

Kysely lähetetään 800:lle henkilölle, jotka ovat muuttaneet Pietarsaaresta ja ovat syntyneet vuosina 1955–1990.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tiedot ovat peräisin Länsi-Suomen maistraatista. Tutkimus tehdään yhteistyössä Centria ammattikorkeakoulun kanssa.

– Toivomme, että myös ne, jotka eivät kuulu näiden 800 henkilön joukkoon, vastaavat kyselyyn. Tiedot ja linkki kyselyyn löytyvät kaupungin verkkosivuilta www.pietarsaari.fi, Kallioinen sanoo kaupungin tiedotteessa.

Kyselyyn voi vastata 20.10.2019 saakka. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti. Tulokset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla vuoden 2020 alussa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä