Paikallisuutiset

Harrastuksia ja höpöttelyä

Syksy tuo mukanaan harrastukset. Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat kursseja ja harrastusmahdollisuuksia, samoin monet muut yhteisöt. Yhdistykset käynnistävät kesätauon jälkeen niin ikään toimintansa.

Ehkäpä on runsauden pulaa siinä, mitä voisi harrastaa. Työelämässä olevien päivät ovat buukattuja ja vapaat vähissä. Välillä tosin tuntuu siltä, että eläkeläisillä vasta kiire onkin.

Aika on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sitä ei tunnu koskaan olevan liikaa. Juuri viikko alkoi ja taas ollaan perjantaissa. Mitä tuli tehtyä? Kun alkaa miettiä, ei ehkä mitään merkittävämpää. Arjessa eläminen ei aina tunnu olevan mainitsemisen arvoista. Kallisarvoista ja ainutlaatuista elämää se silti on.

Viikon mittaan olen tavannut monia uusia ihmisiä ja toisaalta vanhoja tuttuja. Merkittäviä tapaamisia kaikki. Ihmisen kohtaaminen on merkittävä asia, niin töissä, kuin vapaa-ajalla erilaisissa yhteyksissä. Olemme yhteisöllisiä, tarvitsemme yhteyttä toisiin ihmisiin.

Nytpä huomaa avautuvan taas uusia mahdollisuuksia kohtaamiseen, kun tutkii työväenopiston kurssijulkaisua tai vaikkapa lehtien mainoksia, järjestö- ja tapahtumakalentereita. Monenlaisia kursseja ja erilaista toimintaa on tarjolla, kun osaisi valita. Jos pysyy tutussa ja turvallisessa, on helppo lähteä mukaan.

Outo jännittää, joskin yleensä huomaa, että ihan turhaan. Ja aika on järjestelykysymys, kuten ehkä tiedämme. Aikaa tuntuu löytyvän aina siihen, minkä koemme tärkeäksi.

Kursseilla opitaan uusia asioita tai siellä käydään jonkin mukavan harrastuksen takia. Sosiaalisella puolella on myös merkitystä erilaisissa harrastuksissa. Pitää saada höpöttääkin toisten kanssa. Höpötykset ovat tärkeitä ja yleensä ne osataan hoitaa niin, että asiat muutoin kursseilla tai harrastusryhmissä sujuvat. Jos ei muuten, niin höpötystauolla tai ohjelman jälkeen. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, sanotaan.

Viime syksynä aloitin harrastuksen, jota en juuri milloinkaan ajatellut. Siis aloittavani. Kynnys oli korkea, sen ylittämiseen meni vuosikaupalla. Pelkäsin jopa juoksumattoa, luulin sen vievän mennessään. Niin vain nyt käyn kuntosalilla muina naisina säännöllisesti – myös kesällä.

En sano, että lähteminen olisi aina helppoa. Lähden silti. Sitä en ole vielä saanut itsestäni irti, että menisin ryhmiin, vaan kuntoilen itsekseni. Vaatii varmaan työstämistä, ajatuksissa. En silti koskaan ole salilla yksin, aina on muita. Sekin on hieno tunne. Tapaa uusia ihmisiä ja vanhoja tuttujakin. Ja kunto paranee tai on jo parantunut paljon. Se vaikuttaa mielialaan myös.

Kun suunnittelee aloittaa jotain uutta, kynnyksen ylittäminen on vaikeinta. Sitten kynnys jostain syystä hujauksessa katoaa tai oikeastaan tahdonvoimalla se tapahtuu. Niinhän?