Mielipiteet

Kristian Sundqvistin kolumni: Maatalous alkoi yhtäkkiä kiinnostaa kaupunkilaisiakin

Koronakriisi on suuri sivistäjä. En ainakaan minä olisi muuten tiennyt, että suomalaisen maatalouden palveluksessa on vuosittain työskennellyt noin 16 000 kausityöntekijää, joista valtaosa ulkomaalaisia.

Näiden ulkomaalaisten enemmistö on viime vuosina tullut Ukrainasta. Tämä herättää muutamia ajatuksia.

Maataloustyöntekijän yleissitovan työehtosopimuksen mukainen taulukkopalkka ilman lisiä on 8,71-11,04 euroa tunnilta, töitä saa tehdä ja kesällä usein tehdään viisikymmentä tuntia viikossa.

Ukrainalainenkin maatalousduunari tienaisi siis kuukaudessa täysillä tunneilla ilman lisiä ja lomapalkkoineen sekä -rahoineen vähintään parituhatta euroa bruttona.

Jotta emme uppoa liian syvälle erilaisten lukujen suohon, niin veikataan lonkalta, että tuosta jää verojen, työntekijän sivukulujen ja parakkiasumisesta työnantajalle maksetun vuokran jälkeen kuukaudessa käteen ainakin 1300 euroa.

Kun ruokaan kuluttaa viitosen päivässä ja pakollisiin menoihin kolmekymppiä viikossa on kolmen kuukauden keikan jälkeen kädessä vähintään 3500 euroa.

Keskipalkka Ukrainassa on noin 280 euroa. Yhdeksällä eurolla tunnissa Suomessa painettu maatalousduuni on ukrainalaiselle tällä matematiikalla lottovoitto, suorastaan tarunhohtoista hommaa.

Samaan aikaan ei puheena olevista töistä ole aiempina kesinä ollut kilpailemassa kovin paljoa suomalaisia eikä heille ole ollut tarvettakaan. Vierastyöläiset kun ovat hoitaneet duuninsa äärimmäisellä sitoutuneisuudella, mikä ei yllä kuvattujen lukujen valossa ole ihme.

Kaikki sujui kaikkien osapuolten kannalta mukavasti, kunnes korona tuli ja sotki paletin peltohommissakin. Samalla maataloustyö - joka ei yleensä kiinnosta maaseudun ulkopuolella ketään puheenaiheenakaan - on yhtäkkiä isoissa otsikoissa.

Miksi suomalaiset eivät tunnu kelpaavan työnantajille, vaikka heitä on lehtitietojen mukaan ilmoittautunut töihin jo kymmenisen tuhatta?

Maataloustyökään ei pääsääntöisesti ole hommaa, jonka kuka tahansa hanskaa tuosta vain. Ukrainassa tosin perusasiat ovat hallussa melko monella; kyse on 44 miljoonan asukkaan teollisuus- ja maatalousmaasta, jonka pelloilla jyrrää liki 400 000 traktoria.

Sikäläiset kausityöntekijät ovat maataloustyön ammattilaisia usein jo Suomeen ensimmäisen kerran tullessaan. Muut ovat valmiita painamaan suurempaa osaamista vaatimattomia poimintaduuneja kuin henki olisi tuloksesta kiinni.

Voi oikeasti ollakin, Ukraina kun on Euroopan köyhimpiä maita.

Vähävaraisilla on pulaa perustavimmista lääkkeistä ja asunnot ovat usein liian kylmiä, koska kunnolliseen lämmittämiseen ei ole varaa. Suomessa tienatuilla rahoilla saatetaan pitää iäkkäitä mummuja ja paappoja hengissä talvien yli.

Kun nyt käymme Suomessa vilkasta keskustelua maatalouden ulkomaalaisista kausityöntekijöistä olisi inhimillisempää, jos keskustelu itse asiassa käsittelisi myös heitä itseään. He ovat eurooppalaisia lähimmäisiämme, jotka tarvitsevat noita työpaikkoja.

Suomessa ei kukaan kuole siihen, että vaikkapa 7000 ukrainalaista ei pääse tänä satokautena Suomeen töihin. Ukrainassa sen sijaan voi kuollakin.

Jos kausityöläisten Suomeen pääsemättömyys on tragedia, niin se on sitä ensisijaisesti muualla kuin Suomessa.