Paikallisuutiset

Kittholmaan uusi laskeutusallas hulevesille

Kittholman 29hulevesilaskeutusallas on 29valmistunut 29Veto-hankkeessa. Altaalla 29kaupungin, 29Alerten ja 29Pohjanmaan 29vesi ja ympäristö ry:n väkeä; 29Matias Knuts, Anna Sundelin, Heli Jutila, 29Nicklas 29Gustafsson, Jan-Ole Bäck ja Sofia Zittra-Bärsund.
Kittholman 29hulevesilaskeutusallas on 29valmistunut 29Veto-hankkeessa. Altaalla 29kaupungin, 29Alerten ja 29Pohjanmaan 29vesi ja ympäristö ry:n väkeä; 29Matias Knuts, Anna Sundelin, Heli Jutila, 29Nicklas 29Gustafsson, Jan-Ole Bäck ja Sofia Zittra-Bärsund. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaari

Vanhansataman lahden alueella Kittholmassa on saatu valmiiksi laskeutusallas hulevesille. Ideana on, että kun hulevesiä viivytetään altaassa, joka on käytännössä isohko kuoppa, saavat kiintoaineet aikaa laskeutua ja vesi virtaa puhtaampana eteenpäin mereen.

Hulevedellä tarkoitetaan rakennetulla alueella maan pinnalle, teiltä, pysäköintialueilta, rakennusten katoilta ja muilta pinnoilta valuvaa sade- ja sulamisvettä. Hulevesien sisältämät haitta-aineet heikentävät purkuvesistöjen ja pohjavesien laatua. Lisäksi ne voivat aiheuttaa tulevia kaduilla ja viemäriverkostossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kittholman altaalle johdetaan edelleen osa Skatan ja keskustan hulevesistä. Laskeutusaltaassa veden virtaus nyt hidastuu koska oja levenee ja syvenee siinä kohtaa. Kun virtaus hidastuu kiintoaineet ja niihin sitoutuneet ravinteet laskeutuvat pohjalle. Kiintoaineita ovat veden mukana kulkeutuvia kiinteitä hiukkasia kuten hiesua ja savea.

– Jatkossa siis hulevedet puhdistetaan sedimentaatioallas-kosteikon avulla ennen kuin vesi virtaa eteenpäin Vanhan sataman lahteen.

– Toivon mukaan allas kasvittuu, jolloin se toimii kosteikkona luonnon monimuotoisuutta lisäten, toteaa toiminnanjohtajaHeli Jutila Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:stä.

Kasvit puolestaan hidastavat veden virtausta ja ottavat edelleen ravinteita vedestä. Näin ollen laskeutusallas-kosteikko vähentää veden ravinnepitoisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaupungin alueella on yhteensä neljä vastaavantyyppistä hulevesien laskeutusallasta.

Toteutuksen taustalla on Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n vetämä veto-hanke, jossa yhtenä partnerina on mm. Pietarsaaren kaupunki. Hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin monivaikutteisia vesiensuojelukosteikkoja ravinne ja kiintoainekuormituksen vähentämiseksi ja tulvavesien hallinnan lisäämiseksi.

Käytännön toteutuksesta on vastannut Pietarsaaren kaupunki ja se omistama Alerte Oy yhteistyössä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä