Paikallisuutiset

Jymyuutinen yllätti eräät pietarsaarelaisautoilijat: Talvella satoi lunta!

Kristian Sundqvist

– Tämä on ihan normaali talvi, mutta kaupunkilaiset ehtivät jo tottua talviin ilman lunta.

Noin tiivistää Pietarsaaren kaupungin kunnossapitoyhtiö Alerten työnjohtajaMatias Knuts tilanteen valkoisessa tammikuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Minulle soitetaan usein aamuisin ja kysytään, että miksi tämä tai tuo väylä ei ole auki. Töitä kuitenkin tehdään samalla kalustolla kuin ennenkin, Knuts jatkaa.

Keskustassakin liikkuvien arjessa on viime viikolla satanut lumi näkynyt kasoina, joiden kohdalla ei mahdu kahta autoa rinnakkain. Alerte kerää kasoja pois liiketurvallisuusnäkökulmat priorisoiden.

– Risteysalueiden näkyvyydestä on huolehdittava ja vaarallisimmat paikat hoidettava. Kapeat kadut ovat etusijalla.

Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kasat saavat olla sijoillaan hieman pitempään paikoissa, joissa ne eivät aiheuta vaaraa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Etenkin jos nyt tulee lisää lunta, niin voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin kaikki on haettu pois. Yksi tai kaksikin viikkoa siinä voi mennä, Knuts arvioi.

Tiistaina 26. tammikuuta ennusteet povaavat Pietarsaareen kaikille loppuviikon päiville satunnaista lumisadetta.

Kaupunkilaiset ovat ihmetelleet, miksi teiden kunnossapitäjät eivät paina pitempiä työvuoroja kun tuiskuttaa. Raskasta kalustoa ei kuitenkaan kaduilla voi operoida miten pitkään haluaisi.

– Meidän on noudatettava työaikalakia ja asiaankuuluvia määräyksiä, joten töissä voidaan olla vain tietty aika.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Millään kadulla laitakaupungillakaan ei lumikukkulaa jätetä odottelemaan kevättä tai suurta suojakautta.

– Kyllä kaikki haetaan pois, Knuts lupaa.

Kerätty lumi ajetaan Permon takamaille, ohikulkutiestä länteen sijoittuvalle kippauspaikalle. Joko siellä alkaa tulla ahdasta?

– Ei ala, normaali talvi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä