Paikallisuutiset

Suojatien ylitys oli koitua kohtaloksi – rullahiihtäjän henki hiuskarvan varassa: "Pietarsaaressa ei vilkkua käytetä eikä kuskin pää käänny"

Oli tavallinen, kirkas ja aurinkoinen lokakuinen sunnuntai. Pietarsaarelainen eläkkeellä oleva opettajaMatti Luukkonen valmistautui tavalliseen tapaan rullasuksilenkkiin.

Ikänsä hiihtänyt ja kuntoillut mies suunnitteli normimittaista matkaa Kolppiin ja takaisin. Siinä tulisi päivän 30 kilometriä täyteen.

Sen jälkeen olisi tiedossa vierailureissu.

"Kunhan ei nyt vain sattuisi mitään", vaimo huomautti hieman epätavallisesti puolison vedellessä lenkkikamppeita päälle.

"Onhan tämä toki loistotilanne halvaantumiseen verrattuna." Matti Luukkonen

– Mitäs tässä nyt voisi tapahtua? Luukkonen ihmetteli.

Suunnitelma muuttui hieman matkan edetessä. Luukkonen päättikin kääntyä ajateltua aikaisemmin paluumatkalle.

– En tiedä vieläkään, mikä kohtalon oikku se oli että tein niin.

Kilisaaren kohdalla, muutama kilometri kotoa, hän alitti Kolpintien tunnelia pitkin. Seuraavaksi oli vastassa suojatien ylitys kevyen liikenteen väylällä.

– Katsoin oikealle ja vasemmalle, eikä autoja näkynyt. Kilisaareen johtavalla kääntymiskaistallakaan en nähnyt ketään.

Liittymän ylityspaikalle tultaessa kevyen liikenteen väylällä on selkeä ylämäki. Luukkonen kertoo vauhtinsa olleen siinä vaiheessa verrattavissa kävelyyn.

Näkyvyys kaikkiin suuntiin on hyvä sekä ylittäjille että autoilijoille.

Keskellä suojatietä pamahti. Jostain se auto tuli ja törmäsi Luukkoseen niin, että tämä lensi 12 metrin matkan ilmassa.

– Auton vauhti tuskin oli ihan 20 kilometriä tunnissa, kuten kuljettaja myöhemmin väitti.

Törmäyksestä Luukkonen ei muista mitään. Apua oli saatu nopeasti paikalle. Hänet kiidätettiin ensin Vaasaan ja sieltä magneettikuvausten jälkeen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Toinen reisiluu oli pirstaloitunut, mutta vaarallisimmat vammat olivat tulleet niskaan. Yksi niskanikama oli haljennut kokonaan, kahdessa muussa oli murtumat.

Leikkauksessa Luukkosen niskaan asennettiin metallilevyä ja ruuveja.

– Neurokirurgi sanoi, että minulla on käynyt ihmeellinen tuuri. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään selviävän hengissä vastaavanlaisista vammoista.

Onnettomuudesta on kulunut nyt reilut kolme vuotta. Matti Luukkosen niska toimii hyvin, mutta jo entuudestaan lonkan tekonivelellä varustetun reiden kanssa on mennyt huonommin.

Luuhun asetetut tuet eivät pysyneet paikoillaan, ja leikkaus jouduttiin uusimaan. Täyttä selitystä vaille jääneet kivut ovat edelleen arkipäivää.

– Kävellen kykenen etenemään vain satakunta metriä, kunnes kipu käy liian voimakkaaksi. Hiihtämään ja pyöräilemään pystyn paremmin.

Suomussalmella syntynyt Luukkonen on oppinut jo pikkupoikana hiihtämään ja urheilemaan, kilpaa ja kunnon vuoksi, elämäntavaksi asti. Omakotitalon kellarin porraskäytävän seinät notkuvat mitaleista, pokaaleista ja diplomeista.

Hän on 30-kertainen Finlandia-hiihtäjä, ja tottunut kymmenien kilometrien päivittäisiin vetoihin niin, ettei rasitus ole tuntunut missään vielä ikämiehenäkään.

– Nykykuntoani ei voi mitenkään verrata entiseen. Sillä lailla tämä vammautuminen on ollut kohtalokas, Luukkonen miettii.

– Onhan tämä toki loistotilanne halvaantumiseen verrattuna, päivittäisaskareista selviytyvä mies jatkaa.

Matti Luukkonen ei ole liikenteessä vammautumisensa kanssa yksin. Pietarsaaressa viimeisten kymmenen vuoden aikana sattuneissa liikennevahingoissa loukkaantui hoitoa vaativalla tavalla1 651 ihmistä.

Se tarkoittaa tasaisella vauhdilla sitä, että joku satuttaa itsensä Pietarsaaren liikenteessä joka toinen päivä, lievemmin tai pahemmin.

Luukkosen oma kokemus on karu. Hän seuraa nykyään hyvin tarkkaan, millaisia tilanteita liikenteessä päivittäin syntyy.

Hän allekirjoittaa melko yleisen käsityksen siitä, että jotain paikkakunnalla on liikennekulttuurin puolesta pielessä.

– Ensiksi tulee mieleen vilkun käytön unohtaminen. Yksi kymmenestä autoilijasta antaa suuntamerkin riittävän ajoissa.

– Suojatiet eivät ole Pietarsaaressa suojateitä. Sellaisen ylittäminen on vaarallista touhua.

Paljon pyöräilevä Luukkonen on oppinut varomaan erityisesti kaupungin liikenneympyröitä. Autoilijat eivät tunnu tajuavan, että kevytkin liikenne tahtoisi ylittää ajoväylän.

Taajamassa yleinen 40 kilometrin nopeusrajoitus tuntuu Luukkosen huomion mukaan olevan useimmille autoilijoille lähinnä vitsi.

Hän teki pitkän työuran kotinsa lähellä olevassa Itälän koulussa. Sen viereisessä risteyksessä kolahtaa usein.

– Olen seurannut autoilijoiden käyttäytymistä siinä. Kovin monesti kuljettajan pää ei käänny mihinkään suuntaan, vaan annetaan mennä samalla vauhdilla yli vaan. Minä en ainakaan uskaltaisi ajaa niin, vaikka olisin oikeassakin. Vihreänkin palaessa varon aina ja selvitän, onko risteys varmasti vapaa.