Paikallisuutiset

Pedersöre rakentaa 12 miljoonalla eurolla: moni kouluhanke lähtee käyntiin ensi vuonna –  kunta myös velkaantuu reilusti

Pännäisten uusi Axåkers skola on yksi Pedersöressä ensi vuonna käynnistyvistä isoista investoinneista. Koulu rakennetaan Pännäisten, Sundbyn, Östensön ja Katternön oppilaille.
Pännäisten uusi Axåkers skola on yksi Pedersöressä ensi vuonna käynnistyvistä isoista investoinneista. Koulu rakennetaan Pännäisten, Sundbyn, Östensön ja Katternön oppilaille. Kuva: Pedersören kunta

Pedersöre aloittaa ensi vuonna kahden koulun rakentamisen ja Sursikin keittiösaneerauksen sekä perustaa kuusi uutta tointa tai virkaa. Vuoden 2022 talousarvioesityksen haasteena on voimakkaasti kasvava velkataakka, kunta kertoo tiedotteessaan.

Pedersören kunnanhallituksen talousarvioehdotuksen mukaan käyttökulut nousevat sekä alueen ympäristöterveydenhuollon siirtymisestä kunnan vastuulle että uuden hyvinvointikuntayhtymän myötä.

– Hyvinvointialue tuo mukanaan huomattavan neljän prosentin kustannusnousun verrattuna vuodelle 2022 ennakoituun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kustannustasoon, talous- ja kehitysjohtajaJan-Erik Backa sanoo kunnan tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kustannusnousun syinä ovat korkeampi vuokrataso, palkkaharmonisoinnit, uusi toiminta ja uuden organisaation laajempi hallintokoneisto.

Myös päivähoidon kysynnän kasvu nostaa kustannuksia lisähenkilökunnan ja uuden Östensön päiväkotiosaston myötä.

Uutta henkilöstöä otetaan muun muassa kaavoitukseen, koulupuolelle, hallintoon ja tekniselle sektorille. Kaksi koulupsykologia palkataan niin, että he siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen elokuun 2022 alusta.

Työttömyysaste Pedersöressä on erittäin alhainen, 2,1 prosenttia. Työvoiman tarve ei ole kuitenkaan vielä näkynyt toivotun suuruisena väkiluvun kasvuna. Viime vuosina se on ollut keskimäärin 25 hengen luokkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Verotulojen arvioidaan kasvavan 0,7 miljonaa euroa ja valtionosuuksien 1,5 miljoonaa euroa ensi vuonna.

Vuoden 2022 talousarvio on hieman ylijäämäinen, mutta lähellä nollatulosta.

Investointilista on huomattava, noin 12 miljoonan euron suuruinen. Isoimmat kohteet ovat Pännäisiin rakennettava uusi Axåkerin koulu sekä Sandsundin koulun ensimmäinen vaihe. Myös Sursikin koulun keittiötä korjataan ja laajennetaan

Talousarvioon varataan myös määrärahat Edsevön risteysalueen uusimiseen kasitiellä. Kunnan osuus käynnistyneessä hankkeessa on enintään 1,7 miljoonaa euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnan velkataakka kasvaa lyhyellä tähtäimellä reippaasti, runsaat 9 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa.

– Toki meillä on ollut osa investoinneista tauolla, meidänhän oli tarkoitus aloittaa Pännäisten koulun rakentaminen jo tänä vuonna. Mutta velkaantuminen lisääntyy voimakkaasti, ja tämän jälkeen meillä on oltava useiden vuosien palautumisjakso, Backa sanoo tiedotteessa.

KunnanjohtajaStefan Svenfors pitää investointibudjettia haastavana mutta välttämättömänä.

– Koulurakennukset on toteutettava nyt, hän sanoo tiedotteessa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jakamia yhdistysavustuksia korotetaan 7,8 prosenttia ensi vuonna.

Kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 7. joulukuuta.

Pedersören vuoden 2022 talousarvioesityksen avainlukuja

Väkiluku 31.12: 11 225 asukasta.

Veroprosentti: 21 prosenttia (ei muutosta).

Verotulot: 39,8 miljoonaa euroa.

Valtionosuudet: 31,5 miljoonaa euroa.

Vuosikate: 2,5 miljoonaa euroa.

Investoinnit (netto): 11,8 miljoonaa euroa.

Ylijäämä: 0,05 miljoonaa euroa.

Lainat (31.12.): 44,3 miljoonaa euroa.

Lainaa asukasta kohden (31.12.): 3 947 euroa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä