Paikallisuutiset
Kotihoidon palveluista positiivisia signaaleja – kyselytutkimuksen tulokset Pietarsaaren osalta parantuneet hieman sitten vuoden 2018
Joskus on hyvä uutinen, että suurempaa uutisoitavaa ei ole.
Kotihoidon piirissä olevien vanhusten saamien palveluiden tasoa on Pietarsaaressa ja ympäryskunnissa mitattu kyselytutkimuksilla vuodesta 2014 lähtien ja viime vuoden tulokset olivat edelleen varsin hyviä. Monissa kategorioissa nähtiin pientä parannustakin.
– Kysely on lakisääteinen. Joka toinen vuosi se kohdistuu kotihoitoon ja joka toinen vuosi asumispalveluihin, taustoittaa Pietarsaaren kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaMarcus Suojoki.
Silmäily kyselyn pohjalta laadittuun raporttiin ja tilastokoontiin paljastaa kiinnostaviakin yksityiskohtia.
– Vanhukset ovat keskimäärin tyytyväisempiä kuin omaiset jotka taas ovat tyytyväisempiä kuin henkilökunta, Suojoki tiivistää.
Esimerkiksi väittämän "henkilökunta huomioi asiakkaan mielipiteet ja toivomukset" kanssa olivat asiakkaat eli vanhukset samaa mieltä huomattavasti useammin kuin henkilökunta itse.
– Selityksenä voi olla, että henkilökunnan itsekriittisyys on korkealla tasolla, arvioi vt. sosiaali- ja terveysjohtajaPia-Maria Sjöström.
Pietarsaaren suomenkielisten näkökulmasta huomio kiinnittyy näiltä osin väittämään "asiakas saa palvelua äidinkielellään".
Asteikolla yhdestä viidestä (jossa viisi on merkitsee väitteen täydellistä toteutumista) tuli henkilöstön vastausten keskiarvoksi Pietarsaaressa vain 3,4. Ylivoimaisen ruotsinkielisissä Pedersöressä, Luodossa ja Uusikaarlepyyssä lukema oli välillä 4,3 - 4,9.
– Työntekijät voivat tuntea, ettei heidän suomen kielensä ole riittävän hyvää, jos kielioppi ei ole täysin kohdallaan. Ei kuitenkaan ole niin tärkeää, että jokainen partitiivi on paikoillaan, jos hoito on muuten hyvää, Sjöström katsoo.
Kaiken lisäksi näyttää siltä, että asiakkaat kokevat omakielisen palvelun olevan jokseenkin kohdallaan, heidän osaltaan Pietarsaaren luku on 4,5. Suomen- ja ruotsinkielisiä vastaajaryhmiä ei tuloksissa tosin ole eritelty.
Suurin osa Pietarsaaren kotihoidon asiakkaista ja heidän omaisistaan on vastannut, että omaiset auttavat asiakasta pääsemään ulos säännöllisesti.
Myös henkilöstö katsoo omaisten auttavan asiakasta pääsemään ulkoilmaan, mutta arvioi samalla, että henkilöstö auttaa asiassa samassa määrin.
Tosin henkilökunta ei suhtaudu järin myöntävästi väittämään, että "asiakkaalla on mahdollisuus ulkoilla säännöllisesti". Pedersöressä keskiarvolukema oli niinkin alhainen kuin 1,9, mikä asettuu vastausten "täysin eri mieltä" ja "osittain eri mieltä" väliin.