Paikallisuutiset

Brigitta Strandberg-Rasmuksen kolumni: Tiukat paikat

Nyt se on paremmalla puolella. Remontti siis. Moni asia jäisi tekemättä jos jo ennakkoon osaisi arvioida seuraukset.

Ei tässä mitään kamalia tapahtunut, mutta otti urakka sen verran voimille että totesin, että saa jäädä viimeiseksi, jos nyt ei elämä yllätä. Aika haikea ajatus sinänsä, että seuraavalla kerralla joku muu saa valita tapetit ja varata ammattilaiset hommiin. Niin en ajatellut 25 vuotta sitten, vaan silloin siirrettiin muutamia uudistuksia tuonnemmaksi – huomista oli paljon jäljellä.

Toivon tietenkin pitkää ikää, mutta aika siirtyä seuraavan sukupoven jaloista pienempiin tiloihin on jo ajatuksenjyväsenä. Tiukkaa tekee.

Tuli mieleen (kun aina pitää analysoida), että yhteiselämään mahtuu useita tiukkoja paikkoja, puhutaan parisuhteen ja perhe-elämän kriittisistä vuosista. Parisuhteessa on ne omat kehitysvaiheet, joista jo aiemmin olen kirjoitellut: symbioosi-, erillistymis- ja kumppanuusvaihe. Siinä vieressä kulkevat yksilölliset kehityskriisit (noin 7 vuoden välein) ja lasten tuomat ikäkausihaasteet.

Kriisit ja kriisit, vaiheet ja haasteet – sanoille voi tulla allergiseksi. Mutta ei niillä mitään pahaa tarkoiteta, ei vaan ole keksitty parempia sanoja. Faktaa kuitenkin on että tiukkoja paikkoja tulee vastaan.

Syviä suhdehaavoja syntyy usein lasten syntyessä. Uuden elämän vastaanottaminen on periaatteessa iloinen asia, mutta se on samalla mullistava kokemus. Synnytyksiä on monenlaisia ja tunteita on runsain mitoin mukana. On onnea ja iloa, ylpeyttä ja kiitollisuutta.

On myös riittämättömyyttä, yksinäisyyttä, avuttomuutta, unettomuutta ja masennusta. Kaikki ei aina menekään haaveiden mukaan. Sitten sieltä kurkistaa myös syyllisyyden peikko, saako näin tuntea?

Tiukka paikka parisuhteessa, syyllistä haetaan ja vastuuta kaadetaan toisen niskaan. Symbioottinen vaihe katkeaa. Kuvioon tulee se kolmas, joka ”roudaa” koko systeemiä.

Parisuhteen erillistymisvaihe, keski-iän kriisi (n. 35 v) ja lasten murrosikä sattuvat myös usein samaan saumaan. Ei tarvita paljoa mielikuvitusta, jotta ymmärtäisi että tiukkaa tekee. Vanhemmat ovat tänään yhä useammin vanhempia kuin ennen vanhaan lasten murrosikään tullessa, mikä tuo omanlaisensa haasteet.

Sitten kun on päästy kumppanuusvaiheeseen, ollaan keskielämän kriisikohdassa: puolet elinajasta on tilastollisesti eletty, jos terveys säilyy on saman verran jäljellä. Miten sen ajan käyttäisi viisaasti ja toivotusti?

Lapset muuttavat kotoa, mikä on ihana asia, mutta jos on hukuttauduttu vanhemmuuden roolin se ”minä itte” voi olla aika hukassa. Tai sen houkutus on niin suuri, ettei siihen muita mahdu. Puhutaan tyhjän pesän vaiheesta.

Siinä tuli muutamia tiukkoja paikkoja yleisesti ottaen. Jos vähän eritellään ja konkretisoidaan, niin en voi olla mainitsematta muutamia muita sellaisia: talon rakentaminen, edellä mainitsemani remontti, koiran hankkiminen, purjehdus- ja venematkat, koko perheen autolomat, mopokausi, jouluaatto uus-suurperheen kanssa, omien lasten lastenkasvatus, uusperheissä toisen lasten lastenkasvatus, kaikenkarvaisia seurustelukumppaneita joita nuoret kotiin tuovat (huom! Meille taloksi jääneet ovat kaikki timantteja).

Löytyikö tuttuja juttuja? Löytyykö ehkä muitakin?

Seuraavan kerran kun lähdet kävelylle, poimi käpy jokaisen muistamasi tiukan paikan kunniaksi. Kerää kävyt keoksi ja katsele sitä tovin. Niitä taisi kertyä.

Selvisit niistä tiukoista paikoista, milloin mitenkin, ole kiitollinen. Tämä on sitä elämää ja eläminen on elämisen arvoista!