Paikallisuutiset
Jeppis FBC:llä kaksi kotiturnausta
Seuran miehet hakevat nousua – naisten joukkue vielä rakennusvaiheessa.
Pietarsaari
Viikonloppuna käydään Rettig Sport Centerissä kaksi salibandyturnausta. Lauantaina pelataan naisten II-divisioonassa 10 ottelua ja sunnuntaina miesten III-divisioonassa toiset 10 ottelua.
Jeppis FBC:n sekä miesten että naisten joukkueiden valmentajana toimivaMarkus Åbb sanoo, että kausi on sujunut molempien joukkueiden osalta mukiinmenevästi.
– Joukkueet ovat hieman eri vaiheissa. Naisten puolella ollaan rakentamassa uutta joukkuetta ja se on lisäksi erittäin nuori. Mukana on ollut paljon B-junioreita, joten sen vuoksi voi antaa joukkueelle puhtaat paperit: emme ole kärjessä, mutta emme hännilläkään, Åbb kertoo.
”Kokenut pelaaja voi tehdä hyvää jälkeä hieman puolivaloillakin, kun taas kokemattomamman pelaajan pitää olla jatkuvasti suoritustasonsa huipussa.” Markus Åbb Jeppis FBC:n valmentaja
Miesten osalta rima on asetettu korkeammalla ja tavoitteena on nousu II-divisioonaan.
– Noh, edellinen turnaus Peräseinäjoella meni penkin alle. Muuten kausi on mennyt suunnitelmien mukaan. Sunnuntaina pelaamme iltaottelun kakkosena taulukossa olevaa SPV:n kakkosjoukkuetta vastaan. Ottelu tulee olemaan yksi näistä tulevista ratkaisuotteluista.
Åbb painottaa, että miehissä kaikki on vielä omissa käsissä. Parhaimmalla pelillä kaikki joukkueet ovat voitettavissa tässä sarjassa.
– Joukkueessa on mukana kokeneita pelaajia, mutta myös sellaisia, jotka pelaavat vasta neljättä kautta salibandyä. Se näkyy sitten perustekemisessä tietyissä tilanteissa, kun ei olla aivan täysillä pelissä mukana. Kokenut pelaaja voi tehdä hyvää jälkeä hieman puolivaloillakin, kun taas kokemattomamman pelaajan pitää olla jatkuvasti suoritustasonsa huipussa.
Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu sarjassa viimeistä edellisenä oleva Pallosuharit Töysästä.
– PaSu osaa kyllä tehdä maaleja, mutta jos heiltä ottaa tilan ja ajan pois, niin he eivät pääse peliin mukaan. Fyysisessä ottelussa he eivät ole omimmillaan. SPV:n tilanne riippuu paljon siitä, onko heillä paljon A-junioreita mukana. Mutta joka tapauksessa he tulevat otteluun kovaa ja karvaavat korkealta.
Miesten joukkueen paras pistemies (8+8)Simon Björkström pitää nousuhaaveita realistisina. Vielä on liki puoli kautta jäljellä.
– Aloitimme sarjan hyvin ja olimme pitkään kärjessäkin. Sitten tuli tuo hukkareissu Peräseinäjoelle, mikä kirpaisee vieläkin. Paljon on yhä parannettavaa mm. vastustajan laukauksien peittämisessä sekä omissa laukauksissa.
Björkström tietää, että materiaali on kapea, eikä loukkaantumisvaraa juuri ole.
– Näillä kuitenkin mennään ja pyritään harjoittelemaan loppukausi mahdollisimman hyvin. Meidän on vain löydettävä oma peliasenteemme, koska kohtaamme loppukaudesta vielä monta kärkijoukkuetta.
Naisten joukkueen kapteeni CeciliaKiisk-Backmanin mukaan kausi on olosuhteisiin ottaen mennyt hyvin. Joskin jotain olisi voitu tehdä huolellisemmin.
– Tilastomerkintöjen mukaan meidän olisi pitänyt voittaa enemmän otteluita, mutta ne jäivät tulematta. Yleensä olemme pelanneet parhaiten juuri hyviä vastustajia vastaan, koska kovempi pelitempo sopii meille paremmin. Hitaasti pelaavia joukkueita vastaan taipumuksena on ollut vaipua heidän vauhtiinsa.
Naisten joukkueesta löytyy kokemusta, mutta myös nuoruutta. Se ei kuitenkaan ole huono asia.
– Voimme oppia toisiltamme. Nuoret seuraavat salibandyä tiiviisti eri kanavista mm. youtubesta, oppivat ja saavat tuoreita vaikutteita pelaamiseen. Meiltä he ehkä saavat pelaamiseen enemmän malttia. Yhtä kaikki, meillä on ikäeroista huolimatta hyvä yhteishenki, sanoo Kiisk-Bakman.
Naisten ottelut
La 5.1. klo 10.00 Jeppis FBC–SB Vaasan Mummot, klo 19.00 ISB–Jeppis FBC.
Su 6.1. klo 10.00 Jeppis FBC–PaSu, klo 19.00 SPV II–Jeppis FBC.