Paikallisuutiset
Ella Elefantti ja muut sympaattiset eläinhahmot opastavat soittamaan nuotilleen
Soiva -hanke tutustuttaa musisoinnin maailmaan selko- ja eläinkuvanuottien sävelin. Menetelmä sopii myös aloitteleville aikuisopiskelijoille, senioreille ja erityisryhmille.
Pietarsaari
Ukko Nooa raikaa minikeyboardin, putkisoittimien, ksylofonin ja tarttuvan naurun säestyksellä pitkin työväenopiston käytäviä. Soiva -kumppanuushanke se siellä ottaa ensiaskeleitaan Kokkolasta kohti Pietarsaarta.
Kokkolassa ainutlaatuinen soiton opettamisen kehittämishanke on pyörinyt syksystä saakka. MuusikkoJaakko Rosnellin luotsaaman hankkeen tavoitteena on paitsi mm. kehittää opistojen käyttöön soveltuvia uusia soitonopetuksen ja viriketoiminnan malleja myös laajentaa musiikin opetusta.
– Metodia on tarkoitus kanavoida nyt myös Pietarsaaressa koulujen, palvelukotien, päiväkotien ja työväenopiston iloksi, Rosnell kertoo.
Pienenä soittoharrastuksen aloittavan lapsen harmonian taju kehittyy vuosia etuajassa. Hannu Annala Kitaravirtuoosi
Perinteisiä nuottivihkoja ei projektin puitteissa näy eikä kuulu kuin korkeintaan työn taustalla. Musisoinnin maailmaan näet matkataan opetustehtävissä 46 vuotta toimineen kitaravirtuoosiHannu Annalan opein, tarkemmin ottaen hänen kehittämien selko- ja eläinkuvanuottien avulla. Ajatuksena on, että soittaminen kuuluu kaikille, että se on hauskaa, mielekästä - ja silti tehokasta.
Matalampaa kynnystä soiton oppimiseen on hankala löytää. Selkeää ja suurikuvioista selkonuottivihkoa voi katsoa useampi samaan aikaan. Eläinkuvanuoteissa puolestaan seikkailee pienissä kuvatarroissa Antti Apinaa, Ella Elefanttia, Fanni Fasaania, Gunnar Gorillaa, Heikki Hevosta. Eläimen alkukirjain kertoo sävelen nimen ja vastaava tarra löytyy soittimesta. Abstraktista nuotista tuleekin äkkiä konkretiaa. Kuvanuotit on tehty myös magneettitauluksi, jonka avulla voi tehdä omia melodioita - ja sitten soittaa ne omalla soittimella tarroja seuraamalla.
Hannu Annala kuvaa kuinka eläimellä on viivastolla tietty paikka, jossa se asuu. Lähtökohtaisestihan lapset tykkäävät eläimistä. Ja kun opetukseen liittyy tunnetta ja tarinaa, painuu tietokin herkemmin mieleen oli oppilas sitten lapsi tai aikuinen.
– Soitto aloitetaan yhdellä, kahdella sävelellä ja kuvatarroja lisätään taitojen kehittymisen tahdissa, pikkuhiljaa. Eteneminen on tosin yleensä aika ripeää, sillä oppimistulokset ovat neljä-viisi kertaa nopeampia kuin perinteisessä, nuottivihkoon pohjautuvassa, musiikkiopetuksessa, Hannu Annala huomauttaa.
Nuotinlukutaidon kehittyminen mahdollistaa myös yhteissoiton aloittamisen.
– Ja mikäs sen mukavampaa kuin soittaa yhdessä, Annala tuumii.
Eläinkuvanuottien avulla lapsi sisäistää musiikin perusteet jo 8-vuotiaana, jolloin tämä voi siirtyä varsinaiseen soitonopetukseen.
– Pienenä soittoharrastuksen aloittavan lapsen harmonian taju kehittyy vuosia etuajassa.
– Aikuinen puolestaan löytää parhaimmillaan soittamisen ilon ja oppii kuin siinä sivussa lukemaan nuotteja. Ja pelkästäänhän jo musiikin kuuntelu aktivoi hermoratoja aivoissa, Annala viittaa yliopistotason tutkimukseen.
– Eli ei tässä voi kuin voittaa, hän naurahtaa.
Omassa työssään musiikinopetuksessa Hannu Annala on toteuttanut luomaansa menetelmää jo viitisen vuotta.
– Ensisijaisena kohderyhmänä ovat esi- ja alakoululaiset. Menetelmästä hyötyvät myös aloittelevat aikuisopiskelijat ja sitä voidaan käyttää niin ikään senioreiden toimintaterapiassa sekä erityisryhmissä viriketoimintana.
Pietarsaaressa Soiva kuuluu kevään korvalla ainakin Rauhalassa. Tarkoituksena on kokoontua palvelukodin päiväsaliin musisoimaan 12 kertaa yhdessä, kansanlauluja ja muistoja herättäviä iskelmiä. Rauhalassa opetuksesta vastaa Johannes Ahlvik.
– Tarvittaessa opastetaan kädestä pitäen, hän lupaa.
Kouluista ovat tähän asti ilmoittautuneet mukaan Itälä ja Kielikylpykoulu. Mahdollisesti myös työväenopiston puolella alkavat ensi syksynä kurssit, joissa on iän osalta poikkeuksellisen väljä haarukka; 4-10 -vuotta.
– Toivottavasti saamme Pietarsaaren Musiikkitalon yhteistyökumppaniksi Soivan kakkosvaiheessa, rehtori Päivi Rosnell suunnittelee.
Juttua on päivitetty kuvien osalta 16.1.2019 klo 10.37.
Työkalu soiton opettajille
Pietarsaaren työväenopiston Soiva -laatu- ja kehittämishanke 2018-201, kumppanina Kokkolan seudun opisto, 22 000 euron rahoitus opetushallitukselta.
Projektinvetäjänä Jaakko Rosnell, joka toimii yhteisesti Pietarsaaren työväenopistossa ja Kokkolan seudun opistossa.
Perustuu kokkolalaisen kitaransoiton lehtorin Hannu Annalan kehittämään soiton opettamisen menetelmään, jossa käytetään eläinkuvanuotteja ja selkonuotteja. Eläimen alkukirjain kertoo sävelen nimen ja vastaavat tarrat löytyvät soittimesta.
Hannu Annala toimii hankkeessa tietopankkina ja kehittäjänä.
Tavoitteena on tuoda soiton opettamiseen uutta kansalaisopistopedagogiikkaa, yksinkertaistaa soitonopetusta.
Keväällä menetelmän avulla musisoidaan mm. Rauhalassa, kouluista mukaan ovat ilmoittautuneet tässä vaiheessa Itälä ja Kielikylpykoulu.