Paikallisuutiset

Ratissa vapaa ja yhtenä muiden joukossa: Auto vie kun omat jalat eivät kanna

Pietarsaari

VälilläSeppo Kangas toivoo, että omat jalat veisivät sinne minne mieli tahtoo. Voisi juosta rappusissa, kipaista kaupassa kävellen tai pyörällä, pääsisi tuosta vaan lähtemään asioille ilman sen kummempia järjestelyjä. Mutta, näillä mennään, mitä on annettu, on hän opetellut hyväksymään ja ajattelemaan arkea cp-vammansa kanssa.

Auto on 55-vuotiaalle Kankaalle itsenäisyyden ja tasa-arvoisuuden tae. Sillä pääsee kauppaan, jumppaan, Pietarsaaren seudun Invalidien ja Vammaisneuvoston kokouksiin, mökille synnyinpitäjään Lappajärvelle, sukulaisiin Vaasaan ja pohjoiseen, Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Matkamittariin kertyy noin 5600 kilometriä vuodessa. Viimeiset satatuhatta kilometriä ovat vuodesta 2001 asti taittuneet VW-farkulla, vuosimallia 1998. Päällisin puolin se ei eroa tavanomaisesta, mutta sisällä on pientä ekstraa, jotka käytiin aikoinaan asentamassa Oulussa asti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun jalat ovat poissa pelistä, pitää kaasuttaminen ja jarruttaminen hoitaa kädellä polkimet korvaavasta kepistä. Sitä eteenpäin työntämällä auto jarruttaa ja taakse vetämällä kaasuttaa. Vilkut ja valot löytyvät saman kepin päästä, kätevästi siitä peukalon alta. Rattia Kangas pyörittelee tottuneesti kääntämällä nupista kuin trukissa.

Nupista saa hyvän ja varman otteen. Minun tapauksessahan ote saattaisi muutoin livetä koko ratista.

– Nupista saa hyvän ja varman otteen. Minun tapauksessahan ote saattaisi muutoin livetä koko ratista, Kangas juttelee.

Erikseen asennetun sähköisen kuljettajanpenkin saa erikseen siirrettyä joka suuntaan painamalla kojelautaan kiinnitetyn laitteen nappuloita.

Ajokortin Seppo Kangas ajoi 23-vuotiaana vuonna 1986. Vähältä tosin piti, että kortti olisi jäänyt ajamatta sitten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Autokoulussa suhtauduttiin liikuntavammaiseen oppilaaseen hyvin. Asianmukaisen opetusauton löytäminen oli jo toinen juttu. Autokoulu kuitenkin onnistui vuokraamaan ajo-opetustani varten vanhan auton yhtä vanhalla automaattivaihteistolla. Noh, rikki meni ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi oman auton ostaminen. Onneksi vanhemmat tulivat hätiin rahallisesti.

Kortti ja auto avasivat nuorelle miehelle uuden maailman eikä hänellä enää ollut aikomustakaan jäädä vammoineen piilopirttiin, vaikka murrosiässä kipuilikin ja kapinoi kohtaloaan. Minkäs sille mahtoi: cp-vamma sai alkunsa hapenpuutteesta synnytyksessä ja sillä sipuli.

– Auto on minulle ehdottoman tärkeä niin käytännössä kuin henkisesti. Kun olen ratissa en erotu muista, olen yksi muiden joukossa. Pidän itseäni varovaisena kuskina, köröttelijänä, mutta kiireestä riippuen osaan minäkin kääntää kahvaa, Kangas hymyilee.

Kaaroja on vuosien varrella tullut ja mennyt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ensimmäinen oma auto sattui sekin olemaan volkkari, mutta sedan ja vain kaksiovinen. Takakontti on kuitenkin niin suuri, että pyörätuoli mahtui sinne.

Yhtä pakettiautoakin on matkan varrella tullut testattua. Ei toiminut, vaikka siinä oli sähköinen pyörätuolinostin ja sähköinen liukuovi.

– Ovisysteemi tuppasi jumittamaan strategisella hetkellä niin, etten päässyt omin avuin sisälle, vaan ulkopuolisen piti olla pukkaamassa sisälle hyttiin, Kangas muistelee.

Ennen autoa Seppo Kangas rullaili pyörätuolilla lyhyemmät matkat.

– Ensimmäisen pyörätuolin sain teini-ikäisenä. Se oli kyllä turhan leveä, iso ja kankea kääntymään. Pienempää versiota ei ollut saatavilla, nykyäänhän niitä tehdään räätälintyönä käyttäjälleen. Taas ennen pyörätuolia vanhemmat kantoivat minua paikasta toiseen, mikä kävi ajan myötä luonnollisesti liian raskaaksi.

Ja voi vaan ihastella vanhan kansan viisautta ja kekseliäisyyttä hädän hetkellä. Fiksu äiti näet tapasi lykkiä maitokärryillä pientä poikaansa uimaan järvelle muiden lasten joukkoon.

– Vieläkin kun kaverit miettivät mökillä, että mites Seppo saataisiin mukaan, heitän että mennään maitokärryillä, ne liikkuvat tasaisesti maastossa, Kangas naurahtaa.

Ilman ulkopuolista apua ei arki sujuisi. Kotipalvelun lisäksi tuttu henkilökohtainen avustaja käy jeesaamassa. Siitäkin Kangas iloitsee, että hän sentään pysyy kävelemään kepeillä lyhyen matkan.

– Hyvällä kelillä ja tasaisella pinnalla irtoaa näillä jaloilla viitisenkymmentä metriä. Mahtavaa päästä kesällä ja ylipäätään sulan maan aikaan menemään itsenäisesti autolle portin viereen. Sain kaupungilta parkkipaikan kadulta pitkän taistelun jälkeen. Silti pelottaa, jos se otetaan pois enkä voisi enää käväistä asioilla omin päin. Vuokraan lisäksi autopaikkaa kadun toiselta puolelta kampuksen parkkihallista. Sinne asti on mentävä pyörätuolilla, tarvitsen apua ovien avaamisessa ja ennen kaikkea tuolin saamisessa takaluukkuun ja sieltä pois.

Kaipa elämä on joko järjestely- tai asennekysymys - tai molempia, tuumailee Seppo Kangas.

– Itse aion jatkossakin ottaa elämästä kaiken irti niissä puitteissa kuin voin - ja vähän rajoja siirtämälläkin.

Seppo Kangas, 55

Kuka: Pietarsaarelainen vammaisaktivisti, joka liikkuu cp-vammansa vuoksi pyörätuolilla, käsihallintalaittein varustellulla farmarilla tai sähkömopolla. Vammaisneuvoston puheenjohtaja, Pietarsaaren seudun Invalidien varapj. Taloyhtiön pj.

Asumismuoto: Oma koti katutasolla rivitalomaisessa kerrostalossa keskustassa, autopaikka vuokrattuna kampuksen parkkihallista.

Motto: Elämä on asenne- ja/tai järjestelykysymys.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä