Paikallisuutiset

Kahden kaupungin väkeä: pariskunta Kurvinen-Laitinen asuu Kokkolassa ja käy viihtymässä Pietarsaaren talossa viikoittain

– Poimimme parhaat palat kummastakin kaupungista. Kannatamme säännöllisesti molempien marketteja ja kirppiksiä.

Seppo Kurvinen jaTerttu Laitinen viihtyvät eläkepäivillään nimittäin sekä Kokkolassa että Pietarsaaressa. Entisten ammattikouluopettajien vakituinen osoite löytyy Kokkolasta rivitalosta. Pietarsaaren ”pirttiä”, Kurvisen vanhaa kotitaloa Kirkkorannalla, pidetään enemmän vapaa-ajan asuntona, jonne houkuttelee päällimmäisenä sauna makoisine löylyineen.

– Pietarsaaressa tulee vietettyä yleensä myös ne paremmat pyhät, joulusta juhannukseen ja muutoinkin pitkiä aikoja kesät talvet. Ja jalkapallossa Jaro vie voiton, Kurvinen tuumii.

Yksissä on kuljettu pitkän matkaa viidellä eri vuosikymmenellä.

”Poimimme parhaat palat kummastakin kaupungista”.

– Tapasimme 1975, mutta naimisiin asti ei ole päästy.

Kokkolalaiseksi Seppo Kurvinen naurahtaa hurahtaneensa 1980-luvulla. Siihen mennessä Viialasta kotoisin oleva Terttu Laitinen oli jo ehtinyt kotiutua kaupunkiin, sillä hän oli aloittanut talousopettajana Kokkolan ammattikoulussa ammattiopettajan äitiysloman sijaisena 1973.

– Vaikka minut muistetaankin puhtaanapitolehtorina, olen peruskoulutukseltani kotitalousopettaja.

Laitinen innostui ruuanvalmistuksesta ja opettamisesta likimain polvenkorkuisena.

– Kiersin vanhempien kanssa kaikenlaisissa pidoissa. Koulua leikin kesälläkin ja siitäkös veljet innostuivat naljailemaan, että ihan hullu toi meidän likka, haluaa leikkiä koulua kesälläkin.

Työvuosinaan Terttu Laitinen ehti startata monia eri linjoja ammattikoulussa ja osa aineista oli kovin kaukana kotitalousopettajan koulutuksesta..

– Itse omalla ajalla oli opiskeltava, jos mieli opettaa uutta linjaa. Opetin kaikkia ammattiaineita laitossiivouksesta sairaalahuoltoon ja jopa gerontologiaan.

Uransa aikana Laitinen ehti työskennellä niin ikään Pariisissa Suomen lähetystön keittiössä ja piipahtipa hän myös Saarioisten einestehtaalla esimiehenä.

Yhteen muutettiin 1980. Vähän myöhemmin jaettiin myös sama työpaikka kun Kurvinenkin sai ammattikoulusta opettajan paikan. Sähköpuolella hän viihtyi tulevia sähköasentajia opettamassa kolmekymmentä vuotta, aina eläkepäiviin asti.

Tie amiksen opettajaksi vei monen mutkan kautta.

– Sähkötoimiston oppipojasta Ruotsiin metalliverstaaseen, takaisin Suomeen ja armeijaan, silloisen Schaumanin sähköpuolelle kuudeksi vuodeksi, sähköteknikon opinnot, Schaumanin mittausosasto, teollisuussuunnittelijan paikka Kouvolassa, opettajaopisto Hämeenlinnassa.

– Nuoria innokkaita oli muuten hienoa opettaa ammattiin. Ja oppilaita riitti, ympäröivää maaseutua ja Pietarsaarta myöten.

Sähköteknikon opintojaan Kurvinen täydensi sittemmin opiskelemalla insinööriksi työn ohessa Ylivieskassa.

Vanhana ammattikouluopettajana hän ei jaksa olla ihmettelemättä tuntimäärien tuntuvaa leikkausta.

– Ennen opiskelijoilla oli lähiopetusta opettajien ohjauksessa 38 tuntia, nyt enää 24 tuntia. Käytännössä oppilailla ei siis enää välttämättä ole koulua joka päivä.

Hyväätekevää sisältöä jaettuun arkeen tuo kiinnostus musiikkiin, valokuvaukseen ja historiaan. Soittaminen on Terttu Laitisen juttu. Kotona Kokkolassa pauhaavat kirkkourut Bachin sävelin, Pietarsaaren talolta löytyvät piano ja nokkahuilut.

– Musiikki on verenperintöä. Isä toimi Viialassa kanttoriurkurina ja isoisän kädessä pysyi viulu, joka on nyt minulla. Olen kunnostuttanut sen ja seuraava askel olisi opetella soittamaan sitä, kuuluvat suunnitelmat.

Sydäntä lähellä on myös runous sekä toiminta Kokkolanseudun kristillisissä eläkeläisissä, jonka edustajana Laitinen on tuttu esiintyjä eri tilaisuuksissa ja estradeilla.

Valokuvaus on pysynyt Seppo Kurvisen rakkaana harrastuksena vuosikymmeniä - niin kuin isäukollakin aikoinaan. Kaapin kätköistä löytyy monta helmeä menneiltä ajoilta; mm. hyväkuntoinen laatikkokamera ja veikeä kaksisilmäinen 1960-luvulta. Niitä on kiva välillä ihastella, mutta aktiivikäytössä on kaikkialle taskussa mukana seuraava digikamera.

– Kokkolassa pyöritin aikoinani täysin varusteltua labraakin, mutta ajoin sen lopulta alas kun pitäminen meni vaikeaksi.

Historiasta Kurvisen mielenkiinnon herättää lähinnä Suomen menneisyys ja sotahistoria. Tämä näkyy kirjahyllyssä, jossa on metrikaupalla vanhoja ja uusia teoksia.

– Jos ei tiedä historiaansa on nykyisyyskin hankalaa, Kurvinen ajattelee.

Oman perheensä tarinasta hän poimii yhden tapahtuman.

– Äiti oli pietarsaarelaisia, isä Kuusankoskelta. Isä oli töissä YIT:ssä ja tuli tänne hommiin kun Kolpista vedettiin vesiputki Pietarsaareen vuosina 1949-50. Sillä matkalla ryöpsähti muutakin kuin kolppilaista vettä pietarsaarelaistalouksiin. Äiti ja isä tapasivat, rakastuivat, menivät naimisiin ja minä synnyin lokakuussa 1951, Seppo Kurvinen kuvaa hymyssäsuin.

Kokkola saa asukkailtaan kiitosta erinomaisista sairaalapalveluista, kaupoista ja erikoisliikkeistä, tiheästä kouluverkostosta, hyvistä liikuntamahdollisuuksista sekä mm. toimivasta joukkoliikenteestä keskustassa.

– Ja kaupunki maksaa yhdistyksille yhden tunnin kuntosalin vuoron kerran viikossa Terttu Laitinen iloitsee.

Seppo Kurvinen löytää monin paikoin myös parantamisen varaa.

– Kokkolan pitäisi hoitaa talouttaan järkevämmin. Keskustapuolue on hoitanut asiansa kertakaikkisen heikosti. Kauheat on Kokkolan velat, häntä hirvittää.

– Sitten on tämä valtava areenahanke – aivan liian kallis. Loppujen lopuksihan on vain pieni porukka, joka harrastaa jalkapalloa.

Kokkolan 400-vuotisjuhlavuotena tuntuu kyllä mukavalta olla kokkolalainen. Juhlavuoden tapahtumia odotetaan innolla.

– Ainakin Ruotsin kuningasta mennään katsomaan, jos hän tulee.