Paikallisuutiset

Taistelu kaukalossa vaihtui taisteluun syöpää vastaan

Jääkiekkovalmentaja Tomi Joki on sairastanut kivuliasta suolistotulehdusta jo 20 vuoden ajan. Kevääksi on tarkoitus parantua rullaluistelukuntoon.

Kimmo Rudnäs

JääkiekkovalmentajaTomi Joen (46) pitkä ura on tullut tienhaaraan. Pelaajaura alkoi kaudella 1990-1991 Centersissä, mutta sai dramaattisen päätöksen vuonna 1996 Ruotsissa, kun mies pelasi Örnsköldsvikissä Husum IF:n riveissä sikäläistä I-divisioonaa. Tuolloin hänellä todettiin haavainen paksusuolentulehdus, mutta vakuutti itselleen, että vaiva olisi ohimenevä. Näin ei ollut.

– Kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen syksyllä vieraspelissä Skellefteåta vastaan kivut ennen ottelua olivat niin kovat, että istuin vessassa koko alkulämmittelyn. Sanoin vain huoltajille, että ilmoittakaa kun peli alkaa, Joki muistelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joki myöntää pitkittäneensä päätöstä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin.

– Se oli iso virhe ja siitä se sairaalakierre alkoi. Hemoglobiini huiteli tasolla 80, eikä pelaamisesta tullut enää mitään. Laihduin kuudessa viikossa yli 10 kiloa ja päätin puolisoni Nillan kanssa palata Suomeen hoidettavaksi. Hoitomenetelmät 1990-luvulla eivät olleet vielä niin kehittyneet ja lopulta paksusuoleni leikattiin pois vuonna 1998 ja minulle asennettiin sisäinen avanne 24-vuotiaana.

Peliuran päättyminen parhaassa iässä oli Joelle kova paikka. Jääkiekkoa koko elämänsä pelanneena rakkaasta lajista luopuminen oli katkeraa.

– Tein viittä vuoroa Walkilla ja vapaa-ajat kuluivat harjoituksissa ja viikonloput pelireissuilla. Jäähalli on ollut minulle eräänlainen terapiapaikka ja valmentajaksi ryhtyminen korvasi paljon. Sain olla taas lajin parissa. Valmentamisen olen aina ottanut harrastuksena, vaikka perfektionistina haluan toteuttaa valmennuksen ammattimaisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joen ohutsuolessa on syöpäkasvain, jota aletaan ensi viikolla hoitaa sytostaatti- ja sädehoidoilla. Kyseessä kuuden ja puolen viikon hoitojakso, jolloin hoitoja annetaan jokainen arkipäivä.

– Ne hoidot ovat rankimmasta päästä ja ilmeisesti seison viimeistä kertaa valmentajana aitiossa lauantaina IFK Lepplaxin vastaan. Jos hoidot eivät tepsi, jää viimeiseksi vaihtoehdoksi ulkoisen avanteen asentaminen. Yhtä kaikki, ennusteet ovat silti lupaavat, koska lekureiden mukaan olen vielä nuori, Joki naurahtaa.

Joet ovat monta vuotta miettineet, mitä tuleman pitää, koska isännän elämä kipuineen on ollut kaukana tavallisesta.

– Olen monet vuodet voinut kivuiltani nukkua vain 2-3 tuntia yössä. Käppäillä yöt asunnossa ympäriinsä koiran kanssa ja silti hoitaa työt normaalisti. Avannetoimenpiteet ovat kehittyneet kovasti ja avannepotilaiden elämänlaatu on parantunut merkittävästi. Mutta katsotaan nyt ensin, mitä tuloksia tämä ensimmäinen hoitojakso antaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joki jatkaa, että pitkässä juoksussa kipuunkin tottuu tiettyyn rajaan asti. Kitisijä ja valittaja hän ei ole koskaan ollut, eikä ole vieläkään.

– Joskus sitä hämmästelee kuinka pienistä asioista jaksetaan valittaa. OIen siihen itsekin aikoinaan syyllistynyt, kukapa ei olisi. Kyllä tässä ajan mittaan ovat silmät avautuneet ja olen oppinut, että terveys ei ole itsestäänselvyys. Olen nähnyt syöpähoitojeni lomassa paljon nuoria ihmisiä, joilla asiat ovat huomattavasti huonommin kuin minulla.

Joki on monivuotisen sairaalakierteen aikana vieraillut satoja kertoja erikoissairaaloissa ympäri Suomea. Hän painottaa, että kannattaa aina olla vaativainen hoitojen ja diagnoosin suhteen.

– Itsekään en ollut alussa tarpeeksi vaativainen. Neuvoksi vain muille, että jos homma ei toimi jossain sairaalassa, hankkikaa lähete toisaalle. On vihoviimeinen ratkaisu päästää sairaus etenemään liian pitkälle, niin kuin minulla kävi.

Tästä eteenpäin Joki ryhtyy elämäntaparemonttiin, mikä toteutuu pitkälti ruokavalion kautta. Kebab on ensimmäinen listalta tippuja.

– Vaikka pidänkin kebabista, ei se kuitenkaan ole sen arvoista, että kipristelen kaksi päivää lattialla. Nyt on aika keskittyä itseeni, jotta homma saadaan hoidettua kotiin. Tavoitteena on päästä rullaluistelemaan keväällä, ja tietenkin kalastamaan Raippaluotoon. Sohvalle ihminen voi kuolla.

Joen tukena on puolison lisäksi ollut joukko sukulaisia ja ystäviä. Lisäksi perheessä on kolme lasta: Nico (23), Rebecca (19) ja Ida (12). PuolisoGunilla ”Nilla” Joki on ollut miehensä tukena koko ajan. He ovat tavallaan sairastaneet yhdessä.

– Normaalissa kiputilassa emme kotona huomaa mitään, vaikka tiedämme miten asiat ovat. Viimeiset vuodet ovat kaikesta huolimatta olleet enimmäkseen muuta kuin sairautta. Säälin sijasta puskemme elämässä eteenpäin ja sairauden kanssa oppii elämään. Toivon, että avanneleikkaus tehdään, koska uskon, että Tomin elämänlaatu paranisi. Elämä jatkuu erilaisena, mutta jatkuu kuitenkin, Nilla kertoo.

Muiden surkuttelusta Joki ei perusta. Arka aihe pelottaa ja moni ei oikein tiedän miten kohdata sairas ihminen.

– Sehän tässä ongelma onkin ja kaupungilla tuntuu, että meikäläistä hieman pakoillaan. Rohkeasti vain puheille niin kuin ennenkin. Nyt alkaa todellinen taistelu tulevaisuudesta.

Joki kertoo käsittelevänsä eri asioita huumorilla, muiden mielestä joskus liiankin kanssa. Mutta tuleen ei pidä jäädä makaamaan.

– Minulla on sairas huumori ja sillä tässä eteenpäin mennään.

Tomi Joen pelaajaura

1990-91 Centers II-div (18 ottelua)

1991-92 Centers I-div. (27)

1992-93 Lukko U20 A-jun. SM-Liiga (26)

1995-96 Husums IF Ruotsin I-div. (24)

1996-97 Husums IF Ruotsin I-div. (2), Jeppis Hockey II-div. (6), Guildford Flames Englanti (3).

2004-05 Jeppis Suomi-sarja apuvalmentaja

2005-06 Jeppis Suomi-sarja apuvalmentaja

2006-07 Jeppis Suomi-sarja apuvalmentaja

2007-08 Jeppis U18 B-jun. Suomi-sarja päävalmentaja, Jeppis Suomi-sarja päävalmentaja

2008-09 Jeppis U18 B-jun. Suomi-sarja päävalmentaja

2009-10 Jeppis Suomi-sarja apuvalmentaja

2010-11 Jeppis U18 B-jun. Suomi-sarja päävalmentaja

2011-18 Jeppis II-div päävalmentaja

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä