Paikallisuutiset

Laura Hagnäs tuntee sekä lain että Berliinin kadut: pietarsaarelainen muusikko soittaa ja laulaa maailman avarimmalla estradilla ja taistelee katusoittajien oikeuksien puolesta

Elääkö ihminen kadulla soittamisella ja laulamisella?

– Joo.

KolmekymppisenLaura Hagnäsin vastausta ei voi tulkita väärin. Tosin katumuusikko tekee myös keikkoja, joista maksetaan, myy levyjään, laulaa mainosmusiikkia ja haeskelee apurahoja.

– Pitää löytää ne pienet puroset, joista saa koottua joen.

"Hän sanoi, että olen huono muusikko, ja koska hän on itse parempi, hän saa ottaa minun rahani." Laura Hagnäs tippivarkaasta

Näillä hän on mennyt kuutisen vuotta Berliinissä poikkeillen siinä sivussa esiintymässä ympäri Eurooppaa ja aina Etelä-Koreassa asti.

Pietarsaaressa syntynyt ja kasvanut Laura lähti Saksaan vuonna 2009 opiskellakseen juristiksi. Sen hän myös teki saksan kielellä – tai oikeastaan lakisaksaksi, joka on oma kielensä.

Vihoviimeisten ja raskaiden tenttien jälkeen hän halusi ottaa etäisyyttä opiskeluun ja kokeilla jotain, mikä saa mielen liihottelemaan rajattomammissa avaruuksissa.

Hän viritti kitaransa ja lähti ulos soittamaan. Sitä hän tekee yhä harva se päivä.

Kuka hullu tällaiseen ryhtyy, Laura kysyy myös itseltään. Kaupungin ja kadun hän näkee yhtenä valtavana esiintymislavana, johon on helppo päästä käsiksi.

– Tämä on minulle yksi tapa saada musiikkiani ihmisten korviin. Mutta pitää olla tosi rohkea, hän sanoo.

Yli on päästävä siitäkin, että kaikki eivät halua kuunnella artistin musiikkia. Kukaan ei ole ostanut lippua konserttiin, joten muusikon esiintymiset tulevat yleisölle yllätyksenä.

– Löytyy niitäkin, jotka eivät tykkää. Ja kuitenkin minä nyt tarjoan tätä ja uskon tähän. Toivon, että ne jotka pitävät, hyväksyvät ja ottavat sen vastaan.

Laura ei soita paikoissa, joissa ihmiset ovat juuttuneet sijoilleen, vaan siellä missä he tulevat ja menevät.

– Yleensä ihmiset ovat tosi ystävällisiä, mutta outojakin asioita on sattunut. Varsinkin Berliinissä ihmiset ovat joskus vähän pihalla. Jokainen kerta on seikkailu, jonka kulusta ei voi tietää etukäteen.

Katusoittajan hattuun kertyy tippejä vaihtelevasti. Laura Hagnäs kertoo tarinaa, jossa ohikulkija piti erään artistin esiintymisestä 4 000 euron (!) verran. Toki tuollaisen todennäköisyys on lottovoiton luokkaa. Välillä lanttia kylläkin kertyy ihan mukavasti.

– Ihmisten ei tarvitse piitata eikä pysähtyä, mutta kun joku päättää antaa jotain, fiilis on mahtava.

Puusta katsoen voisi kuvitella, että katuartisti elää turvattomasti avoimella paikalla lantteineen. Laura Hagnäsin mukaan kuitenkin julkinen tila ja ympäröivät ihmiset myös suojelevat häntä. Rosvoihin hän on törmännyt vain pari kertaa.

– Kerran varas nappasi viiden euron setelin hatusta ja käveli pois kuin mitään ei olisi tapahtunut. Menin hämilleni ja juoksin hänen peräänsä. Pari tyyppiä lupasi vahtia tavaroitani.

Laura sai kelmin kiinni ja pyysi rahaansa takaisin. Tämän reagointi oli omaa luokkaansa.

– Hän sanoi, että olen huono muusikko, ja koska hän on itse parempi, hän saa ottaa minun rahani. Sanoin että varas sinä olet. Hän loukkaantui, antoi rahat ja lähti.

– Nyt en enää lähtisi tuollaisen perään, siinä hakee vain verta nenästään.

Toisella kerralla humalainen mies alkoi ahdistella Lauraa kaikesta päätellen treffien toivossa. Silloin eräs nainen tuli seisomaan Lauran viereen ja sanoi, että pysyy tässä kunnes äijä lähtee.

– Tapaan vitsailla, että lapset ovat parhaita työllistäjiäni. Vanhemmat antavat heille rahaa ja pyytävät viemään sen muusikolle.

Ulkona ventovieraille esiintyminen on myös oppimisen paikka. Laura testailee ja kehittää uusia biisejään ja vuorovaikutusta yleisön kanssa.

Häneltä ilmestyi joulukuun alussa omakustannealbumi nimeltä Hagnäs. Sen kappaleet ovat kahta lukuun ottamatta Lauran omia sävellyksiä ja sanoituksia. Biisejä kuullaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Saksaksi sanoittaminen on myös kaavailuissa.

Hän ei ole toistaiseksi tehnyt juristin työtä, mutta ei sulje sitä mitenkään pois jatkossa. Opinnoista on ollut muuten monella tavalla hyötyä.

– En opiskellut todistuksen, vaan tiedon ja taidon takia, ja olen niitä käyttänyt hyväkseni. Aloin lobbaamaan Berliinissä katusoittajien puolesta. Siellä säädökset ovat tosi oudot. Jos muusikon katsotaan esiintyvän häiritsevästi, häneltä voidaan esimerkiksi takavarikoida instrumentit, eikä niitä saa välttämättä takaisin.

Hän tapaa poliitikkoja ja pitää puheita, ja arvioi tuloksia tulevan pikkuhiljaa, saksalaisen byrokratian jähmeyden huomioon ottaen.

– Toiset muusikot ovat kysyneet minulta, enkö lähtisi politiikkaan. En halua, sillä minulla on "lobby som hobby", lobbaaminen harrastuksena.

Musiikkijuristin työ eli taiteilijoiden etujen valvonta kiinnostaisi häntä. Hän on lukenut muutamia tuttaviensa levytyssopimuksia, joihin ei itse laittaisi nimeään alle. Yhä edelleen alalla törmää siihen, että se on artisti joka maksaa.

Kun osaa, hyvin tai jollakin tavoin, kahdeksaa kieltä, voi tuntea olonsa kotoisaksi aika monessa maailman kolkassa.

Kaksikielisen kodin kasvattina Laura Hagnäs on hallinnut suomen ja ruotsin pienestä pitäen.

– Englannin opettelin kymmenvuotiaana South Park -sarjasta. Toistelimme niitä typeriä vitsejä ja nauroimme.

Saksa tuli kuvioihin jo kolmannelta luokalta. Myöhemmin opiskellessaan Saksassa hän alkoi harjoitella italiaa huvin vuoksi.

Erasmus-vaihdossa Istanbulissa mukaan tarttui turkki.

– Päätin ruveta maailmanpelastajaksi ja opiskelin kansainvälistä oikeutta. Siinä pärjätäkseen pitää opetella myös ranskaa, mikä oli aika helppoa, kun osasin jo italiaa.

Espanjan salat aukenivat reissaamalla. Laura sanoo käyneensä myös venäjän ja puolan kursseilla, mutta niissä hän ei ole päässyt alkua pitemmälle. Puolan lukusanat jäivät opettelematta.

– Puolaksi olen edelleen 23-vuotias. En vanhene koskaan.