Paikallisuutiset

Hiirenloukku peittää ja paljastaa – Agatha Christien klassikkomysteeri Pietarsaaren Näyttämön tapaan

Agatha Christien murhamysteeriä Hiirenloukkua on esitetty Lontoossa teatterissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1952.

Kirjailija itse ei kuulemma uskonut näytelmän kestävän yleisön edessä kahdeksaa kuukautta enempää, mutta niin vain se on tehnyt maailmanennätyksen pisimpään esitettynä teatterikappaleena.

Aivan yhtä pitkää rupeamaa Pietarsaaren Näyttämö ei tavoittele, mutta Palokunnantalon lavalla Hiirenloukku nähdään runsaan kuukauden aikana yhdeksän kertaa. Ensi-ilta on 2. marraskuuta.

– Harjoitukset oli tarkoitus aloittaa jo keväällä, mutta roolituksen ongelmien takia tämä siirtyi syksyyn, Näyttämön puheenjohtajaSauli Isokoski sanoo.

"Lähes kaikilla on menneisyys, joka ei saa tulla esille." Göran Sjöholm ohjaaja

Tiheään puhutussa dekkarimuodossa on haastetta kyllin, ja vaikeusastetta on lisännyt vielä yhdeksänhenkisen näyttelijäjoukon saaminen vuorotöistään ja toimistaan tiivistahtisiin harjoituksiin, joita on vedetty elokuun alusta.

Toista viikkoa ennen ensi-iltaa hiomista kuulemma riittää, mutta usko ja toivo ovat korkealla.

Hiirenloukun ohjaa NäyttämölleGöran Sjöholm, jolle suomenkielinen harrastajateatteri tulee päivä päivältä tutummaksi. Meneillään on jo kolmas Sjöholmin ohjaus Näyttämölle lyhyen ajan sisällä.

– Tämä on tuntunut oikein hyvältä. Aina tuntuu olevan mahdollista tehdä paremmin. Kokemus opettaa, missä olemme hyviä ja mikä turha kannattaa jättää pois, Sjöholm kertoo.

Näyttelijät valitsivat tekstin itse. Sjöholm tunnustaa, ettei tapauksesta kuultuaan tuntenut heti dekkarin tyylilajia omakseen.

– Tällainen ei ole oikein kuulunut ohjelmistooni, sen paremmin kirjallisuutenakaan. Mutta sillä, että näytelmäehdotus tulee teatterilaisilta, on oma arvonsa.

Hän mietti ensin, hakisiko aiheeseen brexit-satiiria tai montypython-maista farssikulmaa, mutta tuli käsikirjoituksen luettuaan toisiin ajatuksiin.

– Tekstinä näytelmä on niin hyvä. Hämmästyin, miten jänniltä nämä roolit tuntuivat: lähes kaikilla on menneisyys, joka ei saa tulla esille.

Christie kirjoitti Hiirenloukun alunperin radiokuunnelmaksi vuonna 1947, sittemmin novelliksi ja näytelmäksi.

Sodanjälkeisessä Britanniassa – sen kummemmin kuin Suomessakaan – ei tunnettu posttraumaattisia oireyhtymiä, ainakaan niitä ei otettu puheeksi.

– Ja sellaista oli paljonkin. Mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän peittää menneisyyttään? Ikävien asioiden unohtaminen ei vain toimi, Göran Sjöholm kertoo.

Siksipä ohjaajan ja näyttelijän työhön on tullut uutta ulottuvuutta: roolihenkilöiden on paitsi esitettävä, myös kätkettävä jotain olennaista itsestään ja historiastaan.

Tulkintaa on luotu porukan yhteistyönä, ja Sjöholm on halunnut antaa tilaa näyttelijöiden omille oivalluksille.

– Teatteri on kollektiivista duunia, jossa kaikki ovat mukana. En häpeä vastata näyttelijän kysymykseen "en tiedä". Otetaan yhdessä selvää.

Miesnäyttelijöistä Näyttämöllä on ollut kroonisenpuoleista pulaa viime vuosina, mutta tällä kertaa rooleihin on löytynyt heitä peräti viisi.

Ei tosin aivan ilman apuja. Ohjaaja Sjöholmin löytöStefan Sandin vahvistaa näyttämöläisiä ensi kertaa.

Jepualla asuvalla Sandinilla on 2000-luvun alusta saakka harrastajanäyttelijäpohjaa ruotsinkielisten revyiden ja Teater Jacobin puolelta.

– Suomeksi en ole koskaan aiemmin näytellyt, ja siinä on ollut haastetta. Käytän töissäni paljon suomea ja mielestäni pärjään siinä aika hyvin.

– Kumma kyllä, repliikit oppii yhtä helposti molemmilla kielillä, mutta suomen kielen dynamiikkaa ja painotuksia on pitänyt vähän etsiä. Oli yllätys, että se oli pikkuisen hakusessa, mutta harjoittelun myötä sekin sieltä tulee. Hieno kokemus, herra Paravicinia esittävä Stefan Sandin kertoo.

Myös näytelmän puvustajaChristina Björklund vierailee Näyttämöllä Teater Jacobilta "lainassa".

Juttua päivitetty 24.10. klo 16.16. Faktaosiossa mainitun Miika Haapalan nimi korjattu oikeaan kirjoitusasuun.