Paikallisuutiset
Mielenterveyspotilaan omaiset jäävät usein yksin – pietarsaarelaisten käsitykset palvelujen tarpeesta selvitetään
Mielenterveyden häiriöistä kärsivien omaiset jätetään Pietarsaaressa oman onnensa nojaan, sanooAnni Johnsson, joka opiskelee Vaasan Ammattikorkeakoulussa sosionomiksi.
Kolmannen opiskeluvuoden opinnäytetyönään hän selvittää pietarsaarelaisten omaisten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä ja kokemuksia saatavilla olevista palveluista.
Omien tuttaviensa kautta hän on päässyt näkemään, että tässä kohtaa Pietarsaaressa on aukko palveluissa.
– Heidän lapsensa sairastui, eikä heille ollut tarjolla mitään palvelua arjessa jaksamiseksi. Mielestäni heillä kuuluisi olla mahdollisuus siihen. He tunsivat tulleensa jätetyksi yksin ja ulkopuolisiksi asian kanssa, Johnsson kertoo.
”Potilasta hoidetaan, mutta omaiset jätetään eikä mietitä, miten he asian kanssa jaksavat.” Anni Johnsson sosionomiopiskelija
Tuttavaperheelle tarjottiin Kokkolassa toimivaa mielenterveysseura FinFamin palvelua, mutta vaikka naapurikaupunki on tavallisessa asioinnissa lähellä, erilaisten ongelmien kanssa painiville matka voi jo tuntua pitkältä.
Tutkimustaan pietarsaarelainen Anni Johnsson tekee yhteistyössä juuri vaasalaisen FinFami Pohjanmaa ry:n kanssa. Yhdistys järjestää muun muassa vertaistukea sekä koulutusta mielenterveyspotilaiden läheisille.
Sillä on ollut aiemmin toimintaa myös Pietarsaaressa, mutta tällä hetkellä se ei ole aktiivista.
– Vaasassa toimii esimerkiksi äideille ja miehille suunnatut ryhmät sekä syömishäiriöistä kärsivien läheisten ryhmä.
Johnssonin mielestä toimiminen olisi nyt tärkeää kaikille. Kuvaavaa on, että terveyskeskuslääkäritkään eivät ota potilaan omaisia huomioon.
– Potilasta hoidetaan, mutta omaiset jätetään eikä mietitä, miten he asian kanssa jaksavat.
Opinnäytetyön tavoitteena on tuoda uutta tietoa sekä omaisille että palvelujen tuottajille.
Anni Johnsson saattaa työnsä esityskuntoon marraskuuhun mennessä, minkä jälkeen se julkaistaan Theseus-tietokannassa joulu- tai tammikuussa.
Hän saa kyselyllään tavoitettua hyvin ammattilaiset, mutta omaiset ovat antaneet kuulua itsestään vielä harvakseltaan. Hän on jakanut kyselylinkkiä sosiaalisessa mediassa.
– Mietin, tajuavatko kaikki, että läheinen voi olla myös naapuri tai ystävä, ei vain verisukulainen. Meidän kaikkien ympärillä on varmasti ollut joku mielenterveyshäiriöön sairastunut.
Linkin kyselytutkimukseen löytyytäältä. Kysely toteutetaan sekä suomeksi että ruotsiksi.
Mielenterveysasiat ovat Johnssonin sydäntä lähellä. Hän harkitsi psykologiksi lukemista, mutta päätti ensin hankkia sosionomin tutkinnon Vaasassa. Hän tuntee olevansa alallaan.
– Vaasassa olen päässyt kokeilemaan keikkatöitä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä, ja olen pitänyt siitä todella paljon. Tuttujen kautta tuli tämä omaisten näkökulma.
Pietarsaaressa syntynyt ja kasvanut Anni Johnsson aikoo näyttää esimerkkiä paluumuuttamisesta muillekin muualla opiskeleville.
– Olen ehkä muuttamassa takaisin kaupunkiin. Haluaisin tehdä töitä Pietarsaaressa juuri mielenterveystyön parissa.
ps@pietarsaarensanomat.fi