Paikallisuutiset

Vastuullinen vaeltaja samoilee lähipiirissään: "Skandinavia on vielä järkevästi saavutettavissa"

Vaihto-opiskelu Norjan Tromssassa muodostui tamperelaiselleHarri Ahoselle yhdeksi elämän käännekohdista. Hän löysi nimittäin vaelluksen.

– Lähdin kahden norjalaisen kaverin kanssa riekonmetsästysretkelle. Eksyin, kastuin, minulle tuli kylmä ja nälkä. Ja olin siellä sitten seuraavana viikonloppuna uudestaan, Ahonen kertoo ahaa-elämyksestään.

Seuraava kulminaatiopiste tuli Tampereella, kun hän piti paikalliselle ulkoiluyhdistykselle luentoa vaeltamisesta Norjassa.

– Sen jälkeen minulta tultiin kysymään, onko aiheesta saatavilla mitään informaatiota suomenkielellä. Sanoin etten tiedä, mutta lupasin ottaa selvää. Kun huomasin ettei ole, ajattelin että ryhdyn kirjoittamaan sellaista.

”Kun luontoon menee, ihmisen luontosuhde muuttuu, se on ihan selvä asia.” Harri Ahonen tietokirjailija

Vaelluksillaan Harri Ahonen on kiertänyt lähes kaikki Skandinavian vaellukseen soveltuvat reitit, tiettömätkin taipaleet. Siitä, kuvaamisesta ja kirjoittamisesta tuli hänelle työ.

Tamperelainen röntgenhoitaja ja Skandinavian historian ja aatehistorian opiskelija on tutustunut pohjoismaiden erämaihin yli kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen kirja aiheesta syntyi vuonna 2014, ja aivan näinä päivinä ilmestyy neljäs teos.

Harri Ahosen vaelluskirjoja on käännetty myös eurooppalaisille kielille ja niitä on julkaistu useissa Euroopan maissa.

Maanantaina hän vieraili Pietarsaaren kaupunginkirjastossa kertomassa retkistään ja kohteistaan sekä paikallisesta vaelluskulttuurista.

Hän saattoi kertoa myös kaiken maailman luonnon kärsimisestä tämän päivän ongelmissa.

Norjalaisetkin jäätiköt sulavat. Sitä hän on ehtinyt todistamaan vain muutamassa vuodessa kaukaisimmasta pohjoisesta Helsingin korkeudella olevaan Etelä-Norjaan.

Steindalshyttanissa paikalliset iskevät aina heinäkuussa metallilaatan kohtaan, jossa jäätikön reuna tuolloin sijaitsee. Joka vuosi se pakenee ylemmäs.

– Kyse ei ole muutamasta metristä vaan sadoista metreistä. Vetäytyminen on merkittävää.

Norjalaiset ovat Harri Ahosen mukaan erittäin huolissaan asiasta. He haluavat, että ihmiset tulevat nauttimaan luonnosta, mutta tekevät sen kestävällä tavalla.

– He toivoisivat matkailijoiden käyttävän mieluummin vaikkapa junaa sen sijaan, että tulevat sinne autolla. He ovat ryhtyneet markkinoimaan esimerkiksi junahotellipaketteja, eli koettavat tehdä tämän tulijoille helpoksi.

Norjan erämaat vetävät eittämättä matkailijoita. Ahonen löytää varsinaisten turistikohteiden ohella myös paikkoja ja reittejä, joissa saa ja voi liikkua kenenkään suuremmin häiritsemättä.

Ja kyllä, hiilijalanjäljestään huolestuneillekin hän suosittelee skandinaavisia vaelluksia.

– Kyllä sinne kannattaa mennä mieluummin kuin jättää menemättä. On eroa siinä, miten sinne menee, kimppakyydillä, bussilla, junalla vai yksinään autolla. Siihen pystyy itse vaikuttamaan.

– Ja kun luontoon menee, ihmisen luontosuhde muuttuu, se on ihan selvä asia.

Vaeltaminen, vaikkapa naapurimaassa, on siis vastuullista matkailua?

– Kyllä, kun sen tekee vastuullisella tavalla. Toki parillakin pitämälläni luennolla yleensä joku vanhempi herrasmies on sanonut, että nyt kaikki alueet täyttyvät noista Helsingin hipstereistä. Olen vastannut, että kyllä siellä jänkää riittää niin hipstereille kuin eräjormille ja eräpirkoillekin. He menevät vain hieman eri reittejä.

Hänen mielestään on vissi ero sillä, piirtääkö harpilla kotipaikkakunnaltaan 500 tai 1 000 kilometrin ympyrän ja pysyttelee sen sisällä, vai tavoitteleeko maan ääriä.

– Emmehän me voi kotiimmekaan linnoittautua ja katsella ikkunasta, kun maailma menee eteenpäin. Joskus on pakko lähteä jonnekin. Tuollaisen ympyrän sisällä paikkojen saavuttaminen on vielä ihan realistista nykyisillä logistiikkavälineillä.

Lähiretkeilyn käsitteen määrittely on jo hankalampaa rajanvetoa. Matkustaminen koskemattoman luonnon tavoittamiseksi muodostaa Ahosen mukaan tietyn paradoksin.

– Mutta varsinkin pohjoismaisessa kontekstissa, Baltia mukaan luettuna, aika lähellä tässä ollaan. Himalaja on jo kaukana, se on toisessa maanosassa.

Hän pitää norjalaisten kauan sitten omaksumasta periaatteesta avata vaeltaminen mahdollisimman monelle ikään ja erikoistaitoihin katsomatta.

– Se tarkoittaa merkittyjä reittejä ja hyvää tupaverkostoa, että pystyt tarpeen tullen menemään kevyellä repulla tuvalta tuvalle. Sinne pääsevät perheet ja lapset pienestä pitäen. Ihan korkeidenkin vuorten päällä olen nähnyt 5–6-vuotiaita, paikoissa joihin aikuiset suomalaiset miehet eivät ole uskaltaneet kiivetä.

Askeleen hiilijalanjälki on toisin sanoen tavallaan infran keinoin minimoitu.

Maassa noudatetaan jokamiehen oikeutta kuten Suomessakin, kunhan muistaa kohteliaisuuden ja hyvät tavat leiriään pystyttäessään.

Vaeltamisen aloittamista miettivälle – vaikkapa sitten Norjassa – Harri Ahosella on heittää pari vinkkiä.

– Tromssassa se on hirveän helppoa. Siellä on hyvin järjestetty julkinen liikenne, ja kaduilta näkee koko ajan tunturit. Siinä tulee helposti mieleen, että tuolla voisi mennä käymään. Samalla voi nauttia kaupunkiloman viehätyksestä.

Vasta-alkajan kannattaa ottaa myös pari muuta seikkaa huomioon.

– Kengät ovat tärkeimmät, niillä se työ tehdään. Ennen kuin menee valitsemaan niitä, niin kannattaa kävellä vaikka kaupungin kortteleita parikymmentä minuuttia ympäri, että jalat turpoavat.

– Toinen tärkeä periaate on, ettei lähde yksin. Kaveri mukaan – ja hänelle voi antaa sitten sen raskaamman rinkan.

Aloittaminen on Harri Ahosen mukaan myös syytä aloittaa ennakkoluulottomasti, mutta realistisesti.

– Tunnista omat voimasi, ja ota luonnon voimat huomioon. Varsinkin, kun mennään tunturiin puurajan yläpuolelle, tuuli voimistuu huomattavasti.