Paikallisuutiset

Korttelin myyminen oli Irjalan suvulta järkipäätös: - Tunnetasolla vähän kaduttaa, mutta vaihtoehtoa ei käytännössä ollut. Meiltä puuttuivat taloudelliset resurssit ja kiinnostus ryhtyä kiinteistöjen vaatimiin kunnostustöihin, sanoo Lars-Erik Irjala.

Irjalan kortteli pysyy Irjalan korttelina ainakin vanhemman kaupunkilaispolven mielessä vähintään niin kauan kunnes muuta tulee tilalle.Lars-Erik Irjalalla, kolmannen polven huonekalukauppiaalla ei ole mitään sitä vastaankaan, sillä hänellä itselläkin on paikkaan elämänmittaiset tunnesiteet. Juuri tunnetasolla Irjalaa vähän kaduttaakin suvun omistuksessa 1930-luvulta asti olleen korttelinpuolikkaan myyminen neljä vuotta sitten. Bisneksen vinkkelistä ja järjellä ajateltuna taas ei yhtään.

– Sanotaan näin, että meille oli välttämätöntä myydä ja toinen osapuoli oli innokas ostamaan. Mielellään olisimme jääneet vanhoihin ja tuttuihin ympyröihin. Se olisi kuitenkin vaatinut merkittäviä investointeja ja leveämpiä hartioita. Kysehän on mm. vajoamassa olevasta kivirakennuksesta, mikä näkyy halkeamina kellarin seinissä ja näyteikkunoissa. Meillä ei olisi ollut taloudellisia resursseja eikä totta puhuen oikein kiinnostusta tai innostustakaan kunnostukseen, Irjala huomauttaa.

Korttelin toisella puoliskolla, tulevan Jakob Centerin työmaalla, oli vauhti päällä, mikä valoi uskoa tulevaisuuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Näytti ja vaikutti siltä, että nostetta riittää, että koko kortteli pääsee hyviin käsiin. Toisaalta emme halunneet olla jarruna keskustan kehitykselle, mikä sekin osaltaan auttoi päättämään myynnistä, Lars-Erik Irjala muistelee.

"Myymälällä, joka on toiminut pian 112 vuotta, ei ole enää kiire yhtään minnekään".

Myyntisummaa hän ei lähde paljastamaan, mutta toteaa rahoista menneen niin paljon valtiolle, ettei kaupoista jäljelle jäävillä euroilla olisi rakennuksia remontoitu saatikka korttelia rakennettu uudelleen.

Kiinteistön piti olla tyhjillään viimeistään 1. syyskuuta 2018, jolloin purkutöiden oli määrä alkaa. Huonekaluliike FW Irjalan muuttomatkasta tuli lyhyt, sillä uudet tilat vuokrattiin kiven heiton päästä, Otto Malminkatu 12:sta.

– Olemme oikein tyytyväisiä näihin tiloihin. Tuotteet pääsevät hyvin esille ja mikä parasta: saamme toimia katutasolla. Muutamme vain jos löydämme paremman vaihtoehdon. Myymälällä, joka on toiminut pian 112 vuotta, ei ole enää kiire yhtään minnekään, nauraa Lars-Erik Irjala.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhtään sen surullisempi 76-vuotias huonekalukauppias ei ole "oman" korttelin tyhjänä seisottamisesta kuin ylipäätään autioista liikeneliöistä keskustassa.

– Koko keskustaan pitää saada lisää vilskettä.

– Toki näkisin mielelläni, että meidän vanha kortteli heräisi uudelleen henkiin. Olisihan se rikkana rokassa lisäämässä keskustan vetovoimaa, joka nyt on kovasti painottunut itäosaan.

Keskustaa Irjala kuvaa Pietarsaaren seudun suurimmaksi ja samalla monipuolisimmaksi tavarataloksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Liikkuminen putiikkien välillä antaa raitista ilmaa ja kaupan päälle kuntoa, hän tuumii.

Suomen vanhin huonekaluliike FW Irjala ehti toimia Kävelykadun ja Otto Malminkadun kulmauksessa sijaitsevassa massiivisessa kivirakennuksessa 63 vuotta, 1955-2018.

Isoisä Frans Wiktor ja isä Kurt Irjala ostivat puolet Kävelykadun (entinen Kanavapuistikko) ja Raatihuoneen, Otto Malminkadun ja Isonkadun rajaamasta korttelista selluloosatehdasta Alholmaan rakennuttavalta Schaumanin perheeltä.

Hyvin kortteliin mahtui komea kolmekerroksinen kivirakennus, 900 neliötä, kun alta purettiin ensin vanhat puutalot pois.

– Raskas rakennus alkoi ajan mukana vajota, vaikka silloinen rakentaja kehaisikin, että nämä perustukset kestävät tuhat vuotta. Vetisessä savessa kallioon juntatut tukit olisivatkin varmaan säilyneet. Vedenpinta on kuitenkin laskenut, minkä seurauksena suojaava savi on päässyt kuivumaan ja tukkien päät haperoitumaan.

Saman kohtalon on jakanut mm. samassa korttelissa sijaitseva puinen asuinrakennus 1850-luvulta. Se ehti olla Lars-Erik Irjalan perheen kotina parikymmentä vuotta ja on ainoa suojeltu rakennus korttelissa.

– Sokkelissa Raatihuoneenkadulle päin on jo kolme isoa halkeamaa. Sisätiloissa vajoaminen näkyy helposti kymmenen sentin heittona muutaman metrin matkalla, kuvaa Lars-Erik Irjala.

Vanhassa korttelissaan Lars-Erik Irjala kulkee vielä kuin kotonaan. Siinä onkin hänen koko elämänsä, lapsuudesta aikuisuuteen ja eläkeläiseksi, joka käy säännöllisesti auttelemassa huonekaluliikkeessä ohjakset ottanutta poikaansa, Johan Irjalaa.

Hetkeksi Irjala pysähtyy sisäpihalla muistelemaan menneitä. Askeleet vievät pihan poikki kävelykadun puolelle vanhalle puutalolle, josta sisustusliike Blossom tekee lähtöä kaupungin itäosaan.

– Tuon ikkunan takana oli lastenhuone. Aurinko paistoi maagisen kauniisti sisälle pienistä ruuduista. Talon päädyssä oli muuten kaupungin paras vesikaivo, joka toimi myös jääkaappina. Muistan kuinka meidänkin äiti laski sinne maitohinkin narun varassa, että pysyy kylmänä.

Irjalan perhe asui talossa 1950-luvulle asti, minkä jälkeen siinä on pyöritetty monenlaista liiketoimintaa asianajotoimistosta, kampaamoon ja mm. kelloliikkeeseen.

Lue myös: Jakob Centerin kakkosvaihe jatkaa seisomista ydinkeskustassa.

Vajoava kortteli

Isä Frans Wiktor ja poika Kurt Irjala ostivat 1930-luvulla Schaumanin perheeltä puolet Isonkadun ja Otto Malminkadun sekä silloisen Kanavapuistikon ja Raatihuoneenkadun, rajaamasta korttelista. Korttelissa oli puurakennuksia.

Vuonna 1955 Kanavapuistikon ja Otto Malminkadun kulmaukseen valmistui massiivinen, kolmikerroksinen kivitalo, johon muutti jo vuonna 1908 toimintansa aloittanut Irjalan huonekaluliike.

Kivikiinteistö kuten 1850-luvulta peräisin olevan asuinrakennus samassa korttelissa alkoivat ajan kuluessa vajota perustusten pettäessä.

Irjalan perhe myi omistamansa korttelin Mäenpää Rakennus Oy Byggnads Ab:lle vuonna 2016. Purkutöiden oli määrä alkaa korttelissa 1.9.2018.

Huonekaluliike muutti vuokratiloihin kiven heiton päähän syksyksi 2018. Samalla vetovastuu myymälästä siirtyi neljännelle povelle, Johan Irjalalle.

Kun purkutöitä ei aloitettukaan on entisissä tiloissa voitu pitää poistomyyntiä. Korttelin muissa kiinteistöissä toimii vielä vuokralaisia, mm. sisustusliike ja pizzeria.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä