Paikallisuutiset
Satupolku vie lapset Vattumadon maailmaan Uudessakaarlepyyssä
UUSIKAARLEPYY
Uudessakaarlepyyssä järjestettävä Satupolku johdattaa lapset Topeliuksen Vattumato-sadun maailmaan.
Satuklassikko opettaa arvostamaan vähäpätöisintäkin luontokappaletta. Aina ja Teresia pelastavat pienen vattumadon, josta heidät palkitaan ruhtinaallisesti.
– Topeliuksen juhlavuoden kunniaksi päätimme järjestää Satupolun uudelleen. Viime vuonna teemana oli Pikku Lassi-satu, kertoo Juthbackan säätiön projektipäällikkö Mikaela Smedinga.
Satupolku avataan ensi viikon perjantaina 6. heinäkuuta kaksikielisellä tapahtumalla, kello 12 ruotsiksi ja kello 14 suomeksi.
Lähtö tapahtuu kirjastolta ja maali on Kuddnäsissä. Lähdön ja maalin väliin mahtuu kahdeksan rastia.
Satuun tutustutaan mobiililaitteen ja QR-koodinlukijan avulla.
– Ilmaisia sovelluksia on saatavilla, kertoo Smedinga.
Mobiililaitteella skannataan tai otetaan kuva viivakoodista, jonka jälkeen puhelin avaa koodista löytyvän linkin, tässä tapauksessa otteen Vattumato-sadusta.
Avajaistapahtuman jälkeen reitillä voi kulkea omin päin aina syyskuun alkuun saakka..
Ilmaisia reittikarttoja on saatavillä kirjastosta, kaupungintalolta, Kuddnäsistä, sekä Juthbackan ravintolasta ja leirintäalueelta.
Tapio Lehtinen