Urheilu

Jenniina Nylund on poikien kanssa 15-vuotiaaksi kiekkoillut olympiamitalisti, joka ei pienenä tiennyt että tyttöjen lätkäjoukkueita onkaan – Urheilu-ura vei USA:han heti lukion jälkeen

Murto-osan murto-osan murto-osa.

Tuossa yksi perinteinen määritelmä siitä, millainen siivu ammattiurheilijana pelaamisesta haaveilevista pikkujunnuikäisistä joukkueurheilijoista koskaan unelmansa saavuttaa.

Juuri 23 vuotta täyttänyt pietarsaarelaislähtöinen jääkiekkoilijaJenniina Nylund kuului noihin lukemattomiin haaveilijoihin, vaikka naispuolisia ammattikiekkoilijoita ei maailmassa juuri edes ollut.

Nyt kun haaveen toteutuminen on hänen osaltaan liki kosketusetäisyydellä on pakko varmistaa, että juuri sitä hän yhä tavoittelee.

– Kyllä. Ammattilaisuus on kaikkien tavoite, jotka oikeasti haaveilevat ja reenaavat. Olen aika lailla sillä tiellä, sanoo Jenniina Nylund synnyinkaupungissaan.

– Homma ei missään nimessä samoissa sfääreissä ole kuin miehillä, mutta pystyy kuitenkin tekemään päivätyönään sitä, mitä oikeasti rakastaa.

Sen, että Nylund jo on niin pitkällä kuin on ei oikeastaan pitäisi olla mahdollistakaan. Hän kun oli – kunnes jääkiekkoilijana kehittyäkseen peruskoulun jälkeen kotikaupungistaan muutti – ikäluokassaan Pietarsaaren seudun ainoa tyttöjääkiekkoilija.

Ainoa.

Jenniina Nylundin tarina kertoo rohkeudesta, ennakkoluulottomuudesta, sitkeydestä ja siitä, miten Pohjanmaan pikkukaupungista ponnistetaan niin sanottuun suureen maailmaan.

Etkö ole aiemmin edes kuullut viime vuonna Suomen naisleijonien kanssa olympiapronssia Pekingissä voittaneesta Jenniina Nylundista? Sikäli ei ihme, että hän on jo neljän kauden ajan pelannut jääkiekkoa ja opiskellut Yhdysvaltain Minnesotassa St. Cloudin yliopistossa, jonne pääsi urheilustipendin turvin.

"Pääsi" tosin on väärä sana, oikeampia olisivat esimerkiksi "löydettiin" tai "bongattiin". Ja sen jälkeen saatiin vakuuttuneeksi, että juuri St. Cloud on se jenkkiyliopisto, jossa Nylund haluaa yliopiston kustannuksella opiskella.

– Kuulin myöhemmin, että minut bongattiin ekan kerran jenkkiyliopistoihin 18-vuotiaiden MM-kisoissa Kanadassa vuonna 2016, olin silloin 16-vuotias. Jenkkiläisessä yliopistourheilussa on jännät puolensa kuten se, että noin nuoriin ei saa yliopiston taholta vielä ottaa mitään yhteyttä.

– Sitten myöhemmin ne [St. Cloudin edustajat] ottivat mun lukiokoutsiini yhteyttä, laittoivat mulle viestiä ja siitä alkoi se yhteydenpito. Juteltiin Skypessä, mutten osannut vielä puhua oikein sanaakaan englantia, joten valmentajani puhui ja katsoi, että kaikki menee oikein. Eihän mulla ollut vielä oikein mitään hajua, olin kuuntelijana siinä.

Katso videolta vekkuli tarina siitä, millaista hyvin yllättävää suomalainen voi kohdata aloittaessaan opinnot yhdysvaltalaisessa yliopistossa:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Lukiokoutsi selittyy sillä, että Nylund lähti yläkoulun jälkeen Pietarsaaresta Kuortaneen urheilulukioon. Päätös oli kypsynyt jo hyvissä ajoin ennen ysiluokkaa eikä nuori urheilija ole katunut sitä hetkeäkään.

– Siellä oppi mitä on olla urheilija ja mitä se vaatii, ihan kädestä pitäen opetettiin asioita.

– Kuortane sinänsä oli turvallinen ja helppo paikka kun muutti pois kotoa. Ei tarvinnut ruoasta huolehtia eikä välimatkoista, kaikki 200 metrin säteellä, halli ja asuinpaikka ja ruokala koulu. Ja se ammattimainen valmennus.

– Sillä lukiokoutsilla oli aiempaa kokemusta [jenkki]yliopistoista siinä mielessä, että Kuortaneella olleita pelaajia oli aiemminkin lähtenyt niihin.

Abivuonna koitti eräänlainen totuuden hetki eli tutustumismatka St. Cloudiin. Se sai USA:n yliopistourheilun sääntöjen mukaan kestää kohteessa tasan kaksi vuorokautta, ei hetkeäkään enempää.

– 48 tuntia, pikavisiitti ja sen aikana saa tehdä vain tiettyjä asioita. Mutta kyllä mä silloin tiesin, että tämä on se paikka mihin haluan tulla. Siellä oli niin hienot olosuhteet ja erittäin vastaanottavaiset ihmiset ja tuntui, että ne oikeasti haluavat mut sinne.

Ensi keväänä on monipuolisella hyökkääjäpelaajalla Jenniina Nylundilla kädessään myös kauppatieteiden kandidaatin paperit pääaineenaan markkinointi. Palataan silti hetkeksi 1990-luvulle ja Pietarsaaren Itälän eli Svedenin legendaariselle ulkojäälle.

– En muista asiaa itse, mutta äiti on aina sanonut, että kaksivuotiaana taisin sillä jäällä oppia luistelemaan. Siellä isoveljien kanssa luisteltiin.

Nylundit olivat vankka jääkiekkoperhe ja kolmesta velipojastakin kehkeytyi kelpo pelureita. Pieni epäilys saattoi äidillä aluksi olla siitä, onko pieni Jenniina oikeassa paikassa.

– Äiti yritti vähän kysyä että miten olisi toi taitoluistelu ja yritti viedä minua johonkin kevätnäytökseen sitä katsomaan. Olin sitten sanonut, että ei sinne, kun ei saa olla mailaa mukana.

Näillä mentiin, kuten kiekkoselostaja asian ilmaisisi. Aluksi Jenniina vielä katsottiin liian pieneksi pikkuisimpienkin poikien peleihin, mutta nelivuotiaana avautui joukkueurheilun maailma.

Jenniina tahkosi Jeppis Hockeyn juniori-ikäluokkia läpi poikajoukkueissa. Minkäänlaista sukupuolestaan juontuvaa ilkeilyä joukkuetovereilta hän ei muista koskaan kuulleensa, vastustajilta joskus jotain.

– Ehkä aika kultaa muistot, mutta mitään ei ole jäänyt hampaankoloon.

Lopulta poikien alkaessa kasvaa miehen mittoihin tulee tytölle mahdottomaksi pärjätä heitä vastaan joukkuelajissa, jossa mennään vauhdilla ja täydellä fysiikalla.

– Ysiluokalla ajattelin, että mitenkähän käy, mutta vielä sekin vuosi meni.

Svedenin luonnonjäältä seudun tekojäiden ja hallien kautta Kuortaneelle ja sieltä Amerikan Yhdysvaltojen Minnesotaan ja maailmankuulun yliopistourheilun maailmaan ja maajoukkuepuolella olympiamitalistiksi.

Pitkä on jo ollut kaari, jonka Jenniina Nylund on kiekon perässä ja kannattamana maailmalla luistellut. Silti hieman päälle parikymppisen ihmisen tarina on vasta alussa.

EU-maan passi avaa monia ovia, muttei niinkään Yhdysvaltoihin. Pysyvä oleskelulupa on nuorelle suomalaisellekin pitkässä kuusessa, vaikka suomalainen korkeakoulututkinto löytyisikin. Ajatteleeko Nylund jäävänsä USA:han asumaan, siihenhän sikäläisessä yliopistossa pian suoritettu tutkinto avaisi paraatiportit ja mahdollisuuksia jääkiekkoammattilaisuuteenkin olisi?

– Ei tunnu siltä että haluaisin jäädä. Pariksi vuodeksi pelaamaan ehkä, mutta elämään ja työskentelemään, vaikea sanoa.

– Ehkä noin viimeisen vuoden aikana on alkanut tulla, mieleen että kyllä Suomi vaan on hyvä ja turvallinen maa. Ja sitä on ruvennut tajuamaan, kuinka tärkeitä perhe ja tukiverkostot ovat. Uskon, että tulen lopulta palaamaan Suomeen, mutta nykyään jo Eurooppakin tuntuu melkein kodilta!

Amerikkalaisesta mentaliteetista voisi Jenniina Nylundin mukaan silti lainata joitain juttuja Suomeen. Hän avaa asiaa esimerkillä, jossa jenkkiläinen tyttö olisi lähtenyt yksin Suomeen yliopistoon ja jääkiekkoa pelaamaan.

– Jos yksi jenkkipelaaja tulisi Suomeen joukkueeseen, niin uskon, että hänen olisi paljon vaikeampi päästä täällä porukkaan sisään.

– Siellä kaikki on avoimia ja kyselee, vaikka ei niin paljoa tarkoittaisikaan. Kyllä se helpottaa, kun joku tulee aina kysymään että miten menee, vaikka ne saattaa unohtaa sen vastauksen kahden sekunnin päästä.

– Kyllä mä tykkään siitä avoimesta kulttuurista ja positiivisuudesta, vähän enemmän sitä tänne voisi olla ihan kivaa.

Onko Jenniina Nylund jenkkiläistynyt jenkeissä?

– Vaikea itse sanoa. Sitä tulee ehkä siellä oltua vähän erilainen kuin täällä.

Jotain amerikkalaista voi halutessaan nähdä siinä, miten vahvasti Nylund korostaa perheeltä tulevan tuen merkitystä. Suomessahan nuoret aikuiset usein korostavat itsellisyyttään; kuusitoista täytettyään kotoa muuttaneen ja kaukana merten takana valtaosan vuodesta asuvan Jenniina Nylundin ei tarvitse.

– Perhe, kaverit, kotisali [kuntosali Fun], luettelee Nylund, kun häneltä kysyy Pietarsaaren tärkeimpien asioiden listaa.

– Ja pyörälenkit Fäbodassa ja omat tutut polut. Ja Jörskin [Korv-Göranin grilli] ruoat kerran kesässä.

Pietarsaaren keskustassa sijaitsevassa kahvilassa tehtävä haastattelu aaltoilee tänne ja tuonne. Jenniina Nylundin näkemykset esimerkiksi siitä, miksi naisten seurajääkiekkoilu on Ruotsissa nykyään melko kova juttu ovat mielenkiintoisia. Markkinoinnin akateeminen ammattiosaaminen yhdistettynä jääkiekkomaailman tuntemukseen voivat nekin jossain vaiheessa avata tälle naiselle kiinnostavia työnäkymiä.

Emme kuitenkaan ole vielä kajonneet asiaan, joka A-maajoukkuekiekkoilijan mielessä tällä hetkellä ja tänä kesänä päällimmäisenä on: jääkiekon naisten maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 26. elokuuta - 4. syyskuuta Tanskan Herningissä ja Fredrikshavnissa.

– Viime kauteni oli hyvä, sain itseluottamusta alle maajoukkuepuolellekin. Jos pysyy ehjänä loppukesän ja pysyy omalla tasolla ja pystyy vielä nostamaan sitä tasoa, niin uskon että ihan hyvät tsäänssit on päästä kisajoukkueeseen.

Pekingin olympiajoukkueessa oli Nylundin rooli neloskentässä puolustavana ja vastustajan peliä rikkovana pelaajana siinä kun St. Cloudin yliopistojoukkueessa hän johtavia hyökkäyspelotteita.

– Maajoukkueessa minulla on ollut sellainen työmyyrän rooli ja olen saanut pelata aika paljon alivoimatilanteitakin.

Jäällä Nylund on alkukesästä ollut Kokkolan Hermeksen alle 18-vuotiaiden poikien kanssa. Fysiikkapuolella hän on noudattanut St. Cloudista saamaansa ohjelmaa, jota on räätälöity maajoukkueen fysiikkavalmentajan kanssa omia tuntemuksia unohtamatta.

Ammattimaista valmennusta ja omien tuntemusten ymmärrystä. Unelmia, haaveita, suunnitelmia. Kovaa työtä ja rohkeutta. Kaikki tämä kaikesta huolimatta paketoituna tiettyyn suomalaiseen vaatimattomuuteen.

Jenniina Nylund, mitä tilaat, kun kerran kesässä siellä Jörskin grillillä käyt?

– En tiedä, jotain tavallista.

Muualla verkossa:Jenniina Nylundin pelaajasivusto St. Cloud Huskiesin sivuilla