Paikallisuutiset
Ajan sivu – PS 40 vuotta sitten: Kun kahdesta tuli yksi
Pietarsaaren Sanomien historia ulottuu vuoteen 1984, jolloin kaupungissa alkoi ilmestyä Uutis-Jaakko-niminen suomenkielinen paikallislehti, jota kustansi Mediajeppis. Jo sitä aiemmin, kolmisen vuotta, oli ennättänyt ilmestyä toinen suomenkielinen paikallislehti, joka kantoi ytimekästä nimeä Pietarsaari. Sitä kustansi Lehtikaksikko Ky.
Ennen pitkää oli ilmeistä, ettei kahden lehden kilpailu pikkukaupungissa hyödyttänyt taloudellisesti kumpaakaan. Mediajeppis osti Pietarsaari-lehden, ja jonkin aikaa yhdistynyt lehti ilmestyi nimellä Uutis-Jaakko Pietarsaari.
Nimiehdotuksia olivat muun muassa Nummi-Jaakko, Pietarposti, Pohjan-Jaakko, Saariseudun Sanomat, Uutis-Jasari ja Pietsa.
Nimikilpailu luonnollisesti lanseerattiin. Lukijoiden kaksi suosikkia olivat Pietarsaaren Sanomat ja Pietarsaaren Uutiset. Edellämainittu valittiin.
Muita ehdotuksia olivat muun muassa Nummi-Jaakko, Pietarposti, Pohjan-Jaakko, Saariseudun Sanomat, Uutis-Jasari ja Pietsa.
Ensimmäinen Pietarsaaren Sanomat -nimellä tullut lehti ilmestyi 2. heinäkuuta 1985. Lehdestä löytyi juttuja muun muassa kesätorista, Kehitysavun uusista kirpputoritiloista ja Nokka-Koneen lomautuksista.
Ja tietenkin Jarosta, joka voitti ykkösdivaria johtaneen Mikkelin Palloilijat puhtaasti 3–0. Sivuja lehdessä oli kuusi.