Paikallisuutiset

Brankiksella katsauksia Pietarsaaren historiaan kielellisestä näkökulmasta - myös yhdistykset esittäytyvät viikonloppuna

Peter Nyman ja Michael Åbonde (Pietarsaaren seudun veteraaniautokerho), kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelupäällikkö Päivi Rosnell, Peter Rudnäs (FBK Jakobstad -vapaapalokunta), Pietarsaaren museonjohtaja Carola Sundqvist ja Pietarsaaren kehittämisjohtaja Johan Lithén odottavat tulevaa Kulttuurihelmi weekendiä. Viikonlopun tapahtuma on avoin kaikille. Kuva: Pirkko Högkulla

Tulevana viikonloppuna Kulttuurihelmi weekend -tapahtumassa perjantaina tutustutaan kaupungin historiaan eri kieliryhmien näkökulmasta ja lauantaina vanhalla paloasemalla esittäytyvät paikalliset yhdistykset.

Kulttuurihelmi weekend -tapahtuma täyttää vanhan palokunnantalon, Brankiksen, tänä viikonloppuna. Pietarsaari viettää parhaillaan tittelivuottaan yhtenä Itämeren kulttuurihelmistä ja kaksipäiväinen tapahtuma on osa sitä. Tapahtuma on avoin kaikille kaupunkilaisille.

– Lähestymme nyt kaupunkilaisia ja kolmatta sektoria, jotka saavat olla osallisia kehittämisprosessissa. Tittelivuosi alkaa olla lopuillaan, mutta kehittämistyöhän jatkuu. Nimitystä ei suinkaan unohdeta, toteaa kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelupäällikkö Päivi Rosnell.

Pietarsaaren historiat -illassa perjantaina 25.10. kello 18-19.30 pureudutaan kaupungin historiaan eri kieliryhmien näkökulmista ja keskustellaan siitä, miten historian tapahtumat elävät ja vaikuttavat tänäkin päivänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilta on kaksikielinen ja sen avaavat Pietarsaaren museonjohtaja Carola Sundqvist sekä Miriam Attias, jonka erityisosaamista ovat konfliktien ennaltaehkäisyn ja sovittelun lisäksi hyvät väestösuhteet, ryhmien väliset jännitteet, konfliktit, identiteettipohjaiset vastakkainasettelut ja toimivan vuorovaikutuksen rakentaminen ryhmien ja yksilöiden välillä.

Carola Sundqvist raottaa puheenvuorossaan muun muassa yli sadan vuoden takaista muuttoliikettä ja aikaa kun ruotsinkielisestä Pietarsaaresta tuli kaksikielinen.

– Suomenkielisten osuus Pietarsaaressa nousi kahdessakymmenessä vuodessa, vuosina 1890-1910 muutamasta prosentista 42 prosenttiin. Selvää on, että esiintyi konflikteja ja pelkoakin, hän muistuttaa.

Millainen on siis Pietarsaaren historia suomenkielisten näkökulmasta, millainen ruotsinkielisten näkökulmasta? Millaisia tarinoita eri kieliryhmien parissa kerrotaan? Entä millaista kaksikieliseen kaupunkiin on ollut kiinnittyä ja kotoutua sellaiselle, joka ei ole alun perin puhunut kumpaakaan kieltä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Moderaattorina ja juontajana toimii Antti Koivukangas.

Vapaaehtoistoiminnan messujen vuoro on lauantaina 26.10 kello 11-14. Tapahtumassa esittäytyy noin kolmekymmentä paikallista yhdistystä ja vapaaehtoista toimijaa laidasta laitaan - vapaapalokunnasta veteraaniautokerhoon, martoista partiolaisiin.

Yhdistysten lisäksi paikalla on AKK Centrian yhdistyshankkeineen ja Aktion Österbotten tiedottaa Leader -rahoitusmahdollisuuksista.

Yhdistyksillä on mahdollista käyttää viisi minuuttia toimintansa esittelyyn. FBK Jakobstad -vapaapalokunnasta paikalla on muun muassa jo juniori-ikäisenä vpk;laiseksi mukaan toimintaan tullut Tommy Roos, joka nähdään ruotsinkielisestä pelastajakurssista kertovassa TV-sarjassa Pelastajaksi - Räddarna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ajamme myös autot ulos takapihalle ja autoihin voi käydä tutustumassa, mikä kiinnostanee lapsiperheitä. Toivottavasti onnistumme houkuttelemaan lisää junioreita mukaan toimintaan, toivoo Peter Rudnäs FBK:sta.

Kulttuurihelmi weekend

Superviikonloppu Pietarsaaren vanhalla paloasemalla tulevana viikonloppuna.

Perjantaina 25.10. kello 18-19.30 Pietarsaaren historiat -illassa pureudutaan kaupungin historiaan eri kieliryhmien näkökulmista ja keskustellaan siitä, miten historian tapahtumat elävät ja vaikuttavat tänäkin päivänä. Illan avaavat Pietarsaaren museon johtaja Carola Sundqvist sekä työnohjaaja, työyhteisösovittelun erityisosaaja, sovittelija ja kouluttaja Miriam Attias.

Lauantaina 26.10. kello 11-14 vapaaehtoistoiminnan messuilla esittäytyy kolmisenkymmentä paikallista yhdistystä. Takapihalla voi tutustua FBK Jakobstad -vapaapalokunnan paloautoon, myös veteraaniauto Pietarsaaren seudun veteraaniautokerhosta saapuu paikalle.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä