Paikallisuutiset

Alerten henkilöstö huolissaan työehtojen heikentymisestä: ”Omistajaohjaus on Pietarsaaren kaupungilla”

Christian Savonius JHL:n Pohjanmaan aluetoimistosta sekä Alerten luottamushenkilöt Tommi Ahonen ja Kent Allén kantavat huolta kuntien ulkoistamien palvelujen työehdoista. – Pietarsaaren poliitikkojen tulisi herätä omistajaohjaukseen. Kuva: Pentti Höri

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton eli JHL:n jäsenet pelkäävät työehtojensa heikentymistä, kun pietarsaarelainen tukipalvelujen työnantaja Alerte valitsee tulevan työnantajajärjestönsä.

Tähän saakka Alerte on kuulunut Avainta ry:hyn, joka on ollut valtakunnallinen monitoimialainen yksityisen sektorin työnantajajärjestö kuntien ja kuntayhtymien määräysvallassa oleville osakeyhtiöille ja säätiöille.

Avainta on päätetty lakkauttaa ensi vuoden vaihteessa. Se on suositellut jäsenyrityksilleen liittymistä Kuntatyönantajain eli KT:n yritysjaostoon. Siihen voivat liittyä myös kuntien tai hyvinvointialueiden määräysvallassa olevat yhtiöt, kuten Alerte ja Vaasan seudulla toimiva myös tukipalveluita tuottava TeeSe Botnia. Molempien suurin asiakas on Pohjanmaan hyvinvointialue.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

JHL:n aktiivit ovat nyt huolissaan siitä, että valitessaan uutta järjestöään Alerte voi päätyä ratkaisuun, jossa sen työntekijöiden työehdot ja palkkaus heikkenevät. Nykyinen työehtosopimus päättyy ensi vuoden huhtikuun lopussa, ja uusi tehdään eri työnantajajärjestön kanssa. Alertella on noin 250 työntekijää.

– Säästöpaineet esimerkiksi hyvinvointialueen taholta ovat tosi vahvat. Mutta vaikka työehdoilla säästöjä haettaisiin lomien, palkkojen tai muiden ehtojen kautta, se ei kuitenkaan takaa sitä, että hyvinvointialue säilyisi asiakkaana, Christian Savonius JHL:n Pohjanmaan toimistosta kertoo.

Alerten pääluottamusmies ja JHL:n Pietarsaaren osaston puheenjohtaja Tommi Ahonen arvioi, että lähimmäksi entisiä työehtoja päästäisiin, mikäli Alerte valitsee KT:n yritysjaoston.

– Jotain pienempiä muutoksia voi tulla, mutta suurinpiirtein pysyttäisiin samoissa ehdoissa. Toinen mahdollisuus on, että tehdään talokohtainen sopimus ammattiyhdistyksen kanssa, Ahonen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Viimeinen ja meidän mielestämme huonoin vaihtoehto on, että alettaisiin soveltaa majoitus- ja ravitsemusalan sekä kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksia.

Ahosen mukaan heikennykset voivat merkitä ansioiden alenemaa esimerkiksi lisien poistumisen kautta sekä lomapäivien menetyksen myötä.

Christian Savoniuksen mukaan huomioon pitää ottaa myös heikennykset, jotka näkyvät tulevaisuudessa.

– Töissä oleville ne eivät vaikuta välttämättä paljon, mutta niille, jotka tulevat uusina työntekijöinä, uudet työehtosopimukset sisältävät tietenkin ihan erinäköisiä ehtoja. Voi tulla ensimmäisen sairauspäivän karenssia, tai lähtöpalkat ovat huomattavasti alemmat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ei voida laskea, että tämä sukupolvi tekisi töitä iäisyyden. Uusia tekijöitä tarvitaan yhtä lailla.

Työntekijöiden edustajat haluavat kiinnittää Pietarsaaren poliittisten päättäjien huomiota tilanteeseen. Alerte on Pietarsaaren kaupungin 95-prosenttisesti omistama tukipalveluja tuottava yritys. Vähäisen osuuden omistaa Pohjanmaan hyvinvointialue.

Yhtiön hallituksessa istuu etupäässä aktiivikuntapoliitikkoja. Hallituksen on määrä päättää lähipäivinä, mihin leiriin yhtiö asettuu.

Alerten toimialaa ovat ruoka- ja siivouspalvelut, kiinteistöhuolto, rakentaminen, viheralueiden hoito, urheilutilojen ja katujen kunnossapito, korjaamotoiminnat ja kuljetuspalvelut.

Noin 250-päisestä henkilöstöstä noin 200 työskentelee ruoka- ja siivouspalveluissa.

– Omistajaohjaus on Pietarsaaren kaupungilla. Mutta minulla on sellainen tuntuma, että edes meidän kuntapoliitikkomme eivät tiedä tästä kaikkea. Haluaisimme aitoa keskustelua asiasta, eikä vain jonkin kabinettipäätöksen suhmurointia, Tommi Ahonen sanoo.

Hän ja Savonius muistuttavat, että Alerten työntekijät ovat myös veronmaksajia, joita tarvitaan ylläpitämään kaupungin elinvoimaa.

– Työehtojen kautta kilpailukyvyn hakeminen ei ole mikään järkevä vaihtoehto. Jos työehtoja halpuuttamalla saadaan säästöjä, se näkyy myös kaupungin verotuloissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä