Paikallisuutiset

Muistot Villa Svedenin isännästä tekivät kauppansa: ”Haikeata on, ja vähän tuli tippa linssiinkin”

Meklari Raul Pohjonen nostaa ilmaan hatun, josta tuli taiteilija Olavi Tialan tavaramerkki. Nahkahattua koristaa nauha, johon on kiinnitetty kymmenittäin kolikoita, maailman eri laidoilta kerättyjä.

Pohjonen pyytää yleisöä huutamaan. Takavasemmalta naisääni tekee ensimmäisen tarjouksen. Takaoikealta miesääni korottaa kympillä. Parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen naisääni ilmoittaa, että ”tuo tuli kyllä nyt samasta perheestä”. Yleisöllä ja meklarilla on hauskaa.

Mieshuutaja Kenneth Huumarsalo tunnustaa, ettei tunnistanut puolisonsa Teija Peltoniemen ääntä ihmismassan takaa. Ruokakunta kisasi hetken toisiaan vastaan.

– Olimme katsoneet tätä hattua ja tuumanneet, että ostetaan, jos hinta ei nouse korkeuksiin. Emme vain olleet sopineet, kumpi huutaa, Peltoniemi naurahtaa kaupan lopulta ratkettua heidän edukseen.

Hatusta tulee paitsi käyttöasuste, myös henkilökohtainen muisto sen alkuperäisestä haltijasta.

– Minulla oli Olavin kanssa pitkä ystävyyssuhde. Olen tehnyt täällä paljon talkootöitä, ja muutenkin olemme värkänneet kaikenlaista yhdessä, Huumarsalo sanoo.

Olen vetänyt lähemmäs 150 huutokauppaa, mutta tämä on kyllä erikoisin kaikista.

Villa Svedenin puisto täyttyi lauantaina sadoista ihmisistä, jotka saapuivat seuraamaan kolme vuotta sitten kuolleen Olavi Tialan jäämistön huutokauppaa. Keräilijänäkin tunnetulta Tialalta jäi irtaimistoa, jonka määrän ylittää vain moniulotteinen vaihtelevuus. Ostoaikeita oli monilla, joten tavara hupeni ripeän meklarin käsistä vilkkaasti.

– Olen vetänyt lähemmäs 150 huutokauppaa, mutta tämä on kyllä erikoisin kaikista, Raul Pohjonen alusti alkajaisiksi.

Teija Peltoniemeä ja Kenneth Huumarsaloa tilaisuus myös suretti. Taiteilijan elämäntyötä oltiin jakamassa.

– Sillä lailla tuntuu kurjaltakin. Mutta jos toiminta täällä loppuu sellaisena kuin se on ollut, niin mihinkäs nämä tavarat joutuisivat, Huumarsalo huokaa.

– Haikeata on, ja vähän tuli tippa linssiinkin tänne tullessa. Mutta samalla olen Sivin (Ågren) puolesta helpottunutkin, että asiat menevät eteen päin, Peltoniemi jatkaa.

Hyvä, että tavara menee kaupaksi, mutta on tämä toisaalta surullistakin.

Puuhevosia tutkimasta löytyy Tommi Tapanimäki, joka hänkin tunsi Tialan ja Villa Svedenin hyvin. Hän on etsinyt myytävän tavaran joukosta kastemaljaa, vaan vielä ei ole silmään sattunut.

– Poikamme kastettiin täällä Villa Svedenissä vuonna 2007. Silloin Olavi sanoi, että samanlaista kastemaljaa ei tule tässä maassa vastaan.

Tapanimäki on haikein mielin liikkeellä hänkin.

– Ajatukset ovat kaksijakoiset. Hyvä, että tavara menee kaupaksi, mutta on tämä toisaalta surullistakin. Mahdotontahan näitä on säilyttääkään.

Ellei kastemaljaa ilmaannu kauppaan, hän saattaisi koettaa huutaa yhden puuhevosista, joiden hän veikkaa olevan harvinaisuudessaan arvokkaita.

– Tätä punaista voisin lähteä huutamaan.

Toivotaan, että tulee joku joka rakastaa tätä yhtä paljon kuin Olavi. Tämä oli kyllä hänen paikkansa.

Taiteilijan leski Siv Ågren seurasi tapahtumia sivummalta. Hän myönsi omienkin tunteidensa olevan sekavat.

– Minusta kuitenkin tuntuu, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Muuta mahdollisuutta ei ollut. Kuka voisi jatkaa meidän ja Olavin tavaroiden kanssa täällä? Heidän, jotka tulevat tilalle, pitää päästä rakentamaan itselleen omaa, Ågren sanoo.

Esineillä on hänen mukaansa ollut arvoa ja merkitystä Olavi Tialalle, mutta itse Villa Sveden on tärkeä koko yhteisölle.

Ågren ei pysty sanomaan, mitä taiteilijahuvilalle jatkossa tapahtuu. Kaupungin omistuksessa olevan kiinteistön tulevaisuutta pohtii parhaillaan projektityöntekijä Marika Holm, jonka selvitys valmistuu ensi keväänä.

– Toivotaan, että tulee joku joka rakastaa tätä yhtä paljon kuin Olavi. Tämä oli kyllä hänen paikkansa, Siv Ågren päättää.