Paikallisuutiset

Torin myyntipaikat valmistumassa: kysyntää on ollut paikkoja enemmän

Pietarsaaren Cityryhmän toimintakoordinaattori Hanna Eklund tutustuu torille rakennettaviin terasseihin, joiden päälle tulevat aikanaan myyntivaunut. Kuva: Pentti Höri

Uudet, myyntivaunujen alle tarkoitetut puuterassit rakentuvat parhaillaan Pietarsaaren torille. Neljälle terassille on riittänyt kysyntää enemmän kuin on paikkoja.

– Jotkut ovat luopuneet, kun emme ole voineet ilmoittaa heille tarkkaa aloituspäivämäärää, Cityryhmän myyntikoordinaattori Hanna Eklund sanoo.

Joka tapauksessa myyjät on nyt valittu. Kaksi tähänkin saakka torilla ollutta myyntivaunua siirtyy terasseille, ja uusina ovat tulossa aasialaista ruokaa myyvä yrittäjä sekä Visit Pietarsaari, joka tuottaa paikalle lasisen kojun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Cityryhmä vuokraa ja hallinnoi paikkoja. Terasseille tulee yhtenäiset ”baaritiskit”. Lisäksi yrittäjät voivat sijoittaa ulkokalustoa kuten pöytiä ja tuoleja terassien eteen.

Rakennelmien aikanaan valmistuttua Hanna Eklund toivoo, että viritelmä on hyväksi torille ja sen yleisilmeelle.

– Kai sen vasta pitemmällä tähtäimellä näkee, mitä ne tuovat tähän ja mikä on vaihtuvuus. Viihtyvyyttä ne lisäävät. Toivon, etteivät ne silti vie keskustan ravintoloilta ja kahviloilta asiakkaita.

Myyntivaunut voivat olla avoinna aamukahdeksasta iltakymmeneen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Cityryhmän kesä on jo pyörähtänyt käyntiin. Viime viiikonloppuna vietettiin kesäkauden avajaisia. Tulevana maanantaina on luvassa ensimmäinen kesätori.

– Niitä pidetään joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 15–19. Mukana on ainakin musiikkia ja muuta ohjelmaa. Ensimmäisessä tällaisessa minitapahtumassa on ainakin tanssityöpaja, Hanna Eklund kertoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä